Uusimmat

Kuluttajavirasto toivoo järkeä tekijänoikeuslakiin

26.09.2014 19:30 Jukka O. Kauppinen

Kuluttajavirasto julkaisi sivuillaan eduskunnan sivistysvaliokunnalle antamansa lausunnon, jossa otettiin kantaa Järkeä tekijänoikeuslakiin –kansalaisaloitteeseen. Kuluttajaviraston näkemyksen mukaan kansalaisaloitteessa on paljon järkeä, ja monia sen kohtia tulisi huomioida lainsäädännössä.

Kuluttajavirasto tukee muun muassa laillisen lähteen kriteerin poistamista yksityisestä kopioinnista.

Ehdotettu tekijänoikeuslain 11 §:n 5 momentti (yksityinen kopiointi)

Kannatamme ehdotusta siitä, että yksityinen kopiointi olisi sallittua lähteestä riippumatta. Käytännössä loppukäyttäjän on mahdotonta tietää esimerkiksi internetissä, onko jonkin aineisto saatettu tietoverkkoon tekijän luvalla vai ilman lupaa.

Kuluttajavirasto vaatii myös joustavampaa menettelyä uusien digitaalisten palvelujen käyttöönottoon, eikä jokaisen uuden sovelluksen käsittelyä erikseen tekijänoikeuslakien näkökulmasta täysin uutena kanavana.

Markkinoiden kehittymisen ja kilpailun edistämisen kannalta on pidettävä kestämättömänä tilannetta, jossa uusien palvelujen käyttöönotto ja jo olemassa olevien teknologioiden hyödyntäminen estyvät tekijänoikeuksien haltijoiden ja käyttäjien neuvottelujen epäonnistumisen seurauksena. Tällaisessa tilanteessa on verkkotallennuspalvelujen tapauksessa oltu pitkään. Epäselvä sääntely ja osapuolten ongelmallinen neuvottelutilanne ovat myös saattaneet vähentää yritysten kannustimia luoda ja kehittää uusia palveluja. Tämä on puolestaan haitallista kuluttajalle, jolle verkkotallennuspalvelut muodostavat merkittävän lisäarvon esimerkiksi kaapelijakeluun nähden.

Lainsäädännön ja sopimuskäytäntöjen tulisi edistää uusien teknologioiden hyödyntämistä täysimääräisesti. Verkkotallennuspalvelut ovat esimerkki siitä, miten tekijänoikeuslainsäädännön ja sopimuskäytäntöjen ongelmat ovat estäneet uusien teknologioiden hyödyntämisen.

Verkkotallennuspalveluihin pitkään liittynyt oikeudellinen epävarmuus ja osapuolten ristiriitaiset näkemykset ovat tarkoittaneet palveluntarjoajien kannalta esimerkiksi sitä, ettei heillä ole ollut mahdollisuutta selvittää, miltä tahoilta oikeudet tulisi hankkia. Niin verkkotallennuspalveluiden kuin muidenkin uusien teknologioiden ja palveluiden osalta ongelmallista on se, etteivät palveluntarjoajat tiedä, milloin oikeuksien ja lupien myöntäminen kuuluu tekijänoikeusjärjestön toimivaltaan ja milloin ei. Uusia, innovatiivisia palveluja koskevista sopimuksista ja hinnoista neuvotteleminen vie aikaa, jota nopeatempoisella markkinalla ei ole varaa hukata.

Tekijänoikeusjärjestön joko viivytellessä tai pohtiessa, tulisiko sen ryhtyä hankkimaan lisäoikeuksia oikeudenomistajilta, innovatiivisen palvelun markkinarako saattaa umpeutua.

Kuluttajavirasto näkee kansalaisaloitteen vaikutukset pääasiassa myönteisinä:

Lakiehdotuksella olisi merkittäviä, pääosin myönteisiä vaikutuksia suojattujen teosten markkinoiden ja loppukäyttäjien asemaan. Ehdotus on siten kilpailu- ja kuluttajanäkökulmasta pääosin kannatettava. Eräät pykäläkohtaiset muotoilut kaipaavat vielä hiomista, mutta yleisesti ottaen ehdotus on oikeansuuntainen ja markkinoiden ja kuluttajien kannalta myönteinen.

Ilmeisesti ainoa kilpailun kannalta negatiivinen vaikutus olisi yhteisesti sovitulla korvausstandardilla (ehdotettu 28 a §). Elinkeinonharjoittajien keskinäinen, kollektiivinen sopiminen tekijänoikeuksien luovutushinnoista saattaisi täyttää vakavan kilpailunrajoituksen tunnusmerkistön. Säännöksen säätäminen ehdotetussa muodossa olisi todennäköisesti Suomen EU- velvoitteiden vastaista.

Lisäksi kuluttajan kannalta negatiivinen vaikutus olisi yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuun kohdistuva korotuspaine, jos laillisen yksityisen kopioinnin alaa merkittävästi laajennettaisiin (ehdotetut 12 §:n 2 ja 3 momentit). Analogisena aikana luodulle hyvitysmaksujärjestelmälle ominainen laite- ja teknologianeutraalisuuden puute ei korjaannu hyvitysmaksun soveltamisalaa laajentamalla, vaan järjestelmän tilalle on kehitettävä uusia, digitaalisen ajan ratkaisuja.

Tekijöiden rinnakkaislisensoinnin mahdollistamisella (ehdotettu 26 §:n 3 momentti) myös muissa kuin avoimen lisensoinnin tapauksissa voisi olla merkittäviä kilpailua edistäviä vaikutuksia.

Tekijänoikeuslain legitimiteetin ja kuluttajien näkökulmasta valvontaresurssit tulee kohdistaa yksityishenkilöiden ja kotitalouksien valvonnan sijaan laajamittaisen kaupallisen piratismin torjuntaan.

Lausunto löytyy kokonaisuudessaan oheisen linkin takaa.

Lisätietoja: Kansalaisaloite tekijänoikeuslain muuttamiseksi Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle 18.9.2014

Lisää aiheesta

Candy Crush Saga -julkaisija sopii tuotemerkkiriitojaan 

Elite Systems poisti luvattomat Spectrum-pelit nettijakelusta 

Jenkkilä: Ensin SOPA, sitten tekijäoikeusrulettia 

Minecraft-modaajayhteisö hajosi sisäisiin riitelyynsä 

Rap-muusikko vaatii Rockstaria tuhoamaan kaikki GTA V –pelit  

Muropaketin uusimmat