Uusimmat

Kun kukaan ei kimaltele – Darkin vampyyrit hiipivät Thiefin jalanjäljissä

13.03.2013 17:00 Jukka O. Kauppinen

JOK kävi äskettäin Berliinissä ottamassa tuntumaa Kalypso Median tuleviin peleihin. Eikä edes pettynyt kokemaansa. Esimerkiksi Dark tuntui verrattain omaperäiseltä ja kiinnostavalta lähestymistavalta stealth-hiippailuseikkailuihin…

Kukaan ei kimaltele

Darkin vampyyrit ovat pieni yhteisö, joka elää salassa suurelta yleisöltä. He eivät kimaltele. He eivät ole ihania. He tietävät olevansa pahoja, mutta yrittävät elää sovussa sen kanssa, minimoiden aiheuttamansa vahingon ja tukahduttamalla vampyyrien olemassaolostakin vihjaavat huhut omien yhteyksiensä ja valtakeinojensa avulla. Vaikka suurin osa vampyyreistä elää lähes tavallisen ihmisen elämää, osa on noussut kykyjensä ja pitkän elämänsä ansiosta hallitsevaan asemaan ja omistaa muun muassa merkittäviä osia tiedotusvälineistä. Näin omistajan käsi ohjaa sitä mitä julkisuudessa puhutaan.

Vampyyrien yhteisö on myös verrattain nuori. Mitä lieneekään taustoina, mutta suuret ja muinaiset vampyyrit ovat kovin vähässä. Vampyyrien lukumäärä on lähtenyt kasvuun vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana. Miksi? Siinäpä arvoitus.

Ja nyt tapahtuu jotain kummallisempaakin. Eric eli elämäänsä ihan normaalina nuorena miehenä. Ja sitten eräänä iltana hän havahtuu. Päähän koskee niin perkeleesti. Tyhjästä ilmestyy enkeli, joka puhuu omituisia. Ja upean goottahtavan yökerhon hottis omistaja kertoo, että hän on vampyyri.

Lue koko artikkeli: Dark –ensikosketus osa 1 – vampyyrihiippailua Thiefin ja Deus Exin jalanjäljissä

Lisää aiheesta

Deus Ex (PS2)

Deus Ex: Invisible War (PC, Xbox)

Deus Ex: Human Revolution (PC, PS3, Xbox 360)

Uh huh! Eka traileri uudesta Thiefistä!

Warren Spector – pelimaailman arkkivelho