UUSIMMAT

Kun pikseliväkivalta muuttuu realistiseksi –Hotline Miami –fanifilmi tekee söpöstä verimässäilystä vastenmielistä

06.10.2015 10:27 | Jukka O. Kauppinen

Fanit ja fanifilmit. Miten voisimme elää ilman? No, ehkä voisimme elää ilman tätä Hotline Miami –fanipätkää, sillä vaikka sen tekijät varmasti rahastavatkin Hotline Miami –peliä, menee ihmisnäyttelijöillä kuvattu fanifilmi pahemman kerran ohi pelin ideasta.

Sanotaan näin: peliväkivalta on minusta ok. Se on leikkiä. Se ei ole todellista. Se on usein sarjakuvamaista, eikä näytä todelta. Joskus se on niin yliampuvaa, ettei sillä ole loppumetreillä edes mitään merkitystä.

Hotline Miami nosti ilmestyessään videopeliväkivalta-käsitteen ihan omalle tasolleen, sekä sisällöllisesti että ennen kaikkea tyylillisesti. Lainataanpa arvostelua:

”Rujoon ja matalaresoluutioiseen pikseligrafiikkaan on kääritty hyperaktiivinen ja –väkivaltainen peli, jonka varrella sadat kasvottomat pahikset purevat punaisen sumun keskellä pölyä pelaajan mennessä jatkuvasti enemmän ja enemmän sekaisin. Alkaa hirvittävä ja hengästyttävä tuhon orgia, jossa pelaaja säntäilee löyhän ennakkosuunnitelmansa avulla huoneesta toiseen murskaten kalloja, katkojen torsoja ja ampuen jalkoja irti. Ruumiita makaa joka puolella ja todennäköisesti yksi niistä on alta aikayksikön myös pelaaja itse.

Yksinkertaisen väkivaltarällästyksen taustalla piilee aika hämmentävä tarina. Onko sillä kiinnostavaa sanottavaa pelaajasta, tämän roolista väkivaltaisissa peleissä ja meidän taipumuksestamme vetää kyselemättä liipaisinta kun joku niin määrää? Vai onko se tekotaiteellista paskaa?”

hotline_miami_fanifilmi_pelivakivalta_uut201510_1

Väkivalta on siis hyvin pikselimäistä, tyyliteltyä ja äärimmäisen epärealistista. Siksi onkin aika häiritsevää katsoa, kun fanit tekevät samaa ihmisnäyttelijöillä. Toki karun huonosti ja ketsuppimaisesti, mutta tällainen näkökulma tekee Hotlinen meiningistä silti turhan realistista. Väkivalta muuttuu pikseleistä todelliseksi, mikä on ainakin minusta jo vähän arveluttavaa.

Mutta niin. Väkivaltainen lyhäri väkivaltapelistä. Joten otetaanpa nyt kukkahattu päästä ja katsotaan se pätkä:

Lisää aiheesta

Hotline Miami (Mac, PC)

Hotline Miami (PSV)

Hotline Miami ja Payday kohtaavat: kohta veri lentää!

Hotline Miami 2: Wrong Number (Linux, Mac, PC, PS3, PS4, PSV)

Muropaketin uusimmat