Uusimmat

Kuninkuuskisan kärjessä – mutta ei täysin tähdin – Gran Turismo 6

10.01.2014 16:17 Jukka O. Kauppinen

Juho Anttila kiisi Gran Turismo –autopelisarjan nykysukupolven viimeisen edustajan maailmaan. Ja tykkäsi. Mutta jotain jäi hampaankoloonkin

Erilaisista pelimuodoista voisi haastella toki vaikka kuinka pitkään, mutta autopeli mitataan tosiasiassa siinä, miltä ajaminen tuntuu. Se, jos mikä, onkin Gran Turismo -sarjan vahvuus. PC-simulaattorimiehet voivat kitistä maailman tappiin konsoliarcadesta, mutta tosiasia on se, ettei Gran Turismo 6:sta lähemmäs oikeaa ajamista pääse konsoleilla kuin ehkä Forza Motorsport 4:n ratissa. Kumpi näistä kahdesta onkaan realistisempi, sen keskustelun voittaja määräytyy tyypillisesti sen mukaan, kumman valmistajan konsoli oman television alla hurisee.

Ajoapuja on tarjolla jos jonkinlaisia, mutta parhaimmillaan kokemus on ilman turhia apupyöriä. Tällöin pääsee tuntemaan konkreettisesti sen, miten eri tavoin eri autot käyttäytyvät. Gran Turismo 6:n ajomallia on viilattu entisestään ja lopputulos on parhaimmillaan silkkaa nautintoa.

Ajamisen tuntua korostaa toki myös pelin visuaalinen ulosanti. Vanhasta sotaratsusta piiskataan irti lähes kaikki mahdollinen. Tämä näkyy erityisesti kaupunkiradoilla, mutta myös vähän karummissa ympäristöissä saadaan herkkua irti valaisuefekteistä ja muusta pikkukivasta. Tästä huolimatta ruudunpäivitysnopeus jaksaa pysyä tasaisen pehmeänä. Nam!

Lue koko arvostelu: Gran Turismo 6 (PS3)