Uusimmat

Kunnon pelivehkeitä PC-pelaajille: huippuhiiri ja sen kilpailijoita

31.07.2016 10:00 Jukka O. Kauppinen

Logitech tunnetaan kelpo pelilaitteistaan. Joskus firma uskaltaa vetää jopa vähän överiksi ja tehdä niin kovan peliohjaimen, että siinä ei jää muille enää kuin vikisemistä.

G900 on ehkä maailman paras pelihiiri, mutta ei se ihan pikkurahalla kaupasta käteen tartu. Miikka Lehtonen perustelee meille miksi se on niin kova:

Olen aina pitänyt langattomuudesta ideana. Kuulokkeiden ja ohjainten johdot ovat sotkuisia, aina tiellä ja muutenkin yleensä ärsyttäviä. Olisi paljon kivampi, jos lankoja ja johtoja ei olisi. Mutta kun…

Virtaa pitäisi saada jostain, eli yllättäen sitä kovaan käyttöön suunniteltua laitetta pitäisi latailla vähän väliä, tai muuten akku loppuu Murphyn lain mukaisesti juuri kun niin ei saisi käydä. Langattomat laitteet ovat myös usein häiriöherkkiä. Jos signaalien tulo katkeaa, tuloksena on töksähtelyä ja pätkimistä. Ja mitä enemmän langattomia laitteita ihmisillä on, sitä enemmän häiriön aiheuttajia on ympärillä. Viimeisenä ongelmana langattomat laitteet eivät ole aina yhtä suorituskykyisiä kuin langalliset. Esimerkiksi hiirissä ajatus viiveestä ja sen vaikutuksista elää yhä sitkeästi.

Logitech, tuo jokaisen pelurin paras kaveri, päätti tehdä näistä ongelmista historiaa ja panosti G900 Chaos Spectrum -hiireensä aivan hillittömän määrän modernia teknologiaa ja innovaatioita. Tuloksena on älyttömän hyvä hiiri, mutta älytön on hintalappukin.

Lue koko artikkeli: Logitech G900 Chaos Spectrum – kaikkien aikojen paras hiiri?

Logitech

Mutta ei se hiiriherkuttelu tähän jää. Hyviä pelivehkeitä löytyy muiltakin. Kuten:

 

R.A.T. Pro S:n muotoilua voi kutsua futuristiseksi ja irralliseksi. Modulaarisen näköisestä rotasta kun ei löydy juuri laajoja pintoja. Painikkeet, rulla ja tukipinnat leijuvat ikään kuin irrallisina hiiren ytimen päällä. Ensi alkuun ratkaisu vaikuttaa erikoiselta, mutta pienen totuttelun jälkeen käyttöasento tuntuu luontevalta.

Mad Catz R.A.T. Pro S – hiiri kuin lelurobotti

 

Punainen on uusi musta, sanoi joku Turtle Beachin Pelle Peloton. Hiiren logo, rulla sekä peukalon alla makoilevat näppäimet on valaistu, mutta värivaihtoehtona on pelkkä punainen. Värikombinaatio sopii siis enemmän kuin hyvin Impact 100-näppäimistöön.  Väriefektejä voi muutettua haluamakseen, ja saa ne halutessaan kokonaan poiskin.

Turtle Beach Grip Arena Gaming Mouse – kokopäiväisen seikkailijan rönsyilevä työkalu

 

Mainitsin alussa ruuvimeisselin. Mitä sillä tehdään? Minäpä kerron. Hiiren pohjassa on säätimet, joilla hiiren vasemman ja oikean näppäimen herkkyyttä voi säätää fyysisesti joko herkemmäksi tai raskaammaksi. Miksikö? No, jos vaikka kaipaa nopeampaa hakkaamista tai vaihtoehtoisesti haluaa välttää sormen kevyestä pakkoliikkeestä johtuvia vahinkolaukauksia. Minun käteeni oletusasetukset olivat juuri sopivat. Näppäinten herkkyyssäätämiseen ei kuitenkaan ollut perstuntumaa kummempia indikaattoreita. Eli kun aloitat säätämisen, paluuta ei ole.

Razer Mamba – testissä sykkivä, säkenöivä, hintava pelihiiri

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat