Uusimmat

Kuolettavan hauska selviytymiskauhu laajenee jatkossa isommilla päivityksillä

Kuva: © Zeekerss

12.02.2024 14:24 Muropaketin toimitus

Viime kuukausien viraalihitti hiljentää tahtia.

Zeekerss on paljastanut aikeensa hidastaa huippusuositun Lethal Company -pelin päivitystahtia ja tarjoavan jatkossa entistä tuhdimpia päivityksiä, uutisoi Eurogamer.

Lokakuussa varhaisversiona julkaistuun peliin on ennätetty jo julkaista lähes 50 päivitystä, joten aavistuksen verkkaisempi tahti ei olisi haitaksi. Kehittäjät miettivätkin jatkon kannalta hiljentävän julkaisutahtia, mutta tekevän päivityksistä entistä isompia.

Lisäksi kehittäjä vihjailee tulevasta sisällöstä toteamalla, että tämä haluaisi päivitysten tuntuvan siltä ”kuin joku olisi murtautunut ulkoavaruuden muukalaisten eläintarhaan ja vapauttanut kaikki eläimet”.

Lethal Companyssa pelaajat ovat osa mysteeristä organisaatiota, jonka työntekijöinä nämä joutuvat putsaamaan eri planeettoja sinne jätetyistä tavaroista ja vältellen siellä vaanivia hirviöitä.