Uusimmat

Kuunatsien invaasio alkoi

24.03.2010 21:02 Jukka O. Kauppinen

Odotetun suomalaisen tieteiselokuva Iron Skyn kuvaukset ovat alkaneet. Useita vuosia pohjustetun tieteistarinan kuvaaminen alkoi sopivasti Tampereella, jossa Energia Productions aiempine taustavoimineen on vaikuttanut aiemminkin. Star Wreck –elokuvien syntykaupungissa tuupattiin näin alkuun Suomen elokuvahistorian huikeimpiin ja oudoimpiin lukeutuva projekti.

Rautataivas – Iron Sky –elokuvan tarinahan on kaikessa huikeudessaan se, että toisen maailmansodan lopussa Kolmannen valtakunnan rippeet pakenivat kuuhun. Nyt he tulevat takaisin…

Elokuvan käsikirjoitus on Finlandia-palkitun kirjailija Johanna Sinisalon käsialaa ja projektin budjetti on noin 5,5 miljoonaa euroa. Elokuvan pääroolit ovat ammattinäyttelijöiden käsissä ja puolet kuvauksista tapahtuu Saksassa. Suomalaisessa mittakaavassa elokuva on siten suorastaan massiivista luokkaa. Esimerkiksi Mannerheim-elokuvan budjetiksi kaavailtiin noin kymmentä miljoonaa. Tähänastisista kotimaisista tuotannoista kallein on tiemmä animaatio Niko – lentäjän poika kuuden miljoonan hintalapullaan.

Ensimmäisen kuvauspäivän fiiliksiin voi tutustua oheisissa kuvissa, Energian blogissa sekä Aamulehden artikkelissa:

Tiistai oli tällä erää ainoa päivä, jolloin avaruusseikkailua purkitetaan Tampereella. Päivän tavoitteena on saada aikaiseksi niin testikuvaa kuin varsinaiseen elokuvaankin päätyvää materiaalia.

– Minulla on sydän Tampereella, joten olisi mahtavaa kuvata täällä myös jatkossa, ohjaaja Vuorensola sanoo.

Aamulehti: Avaruusnatsit hyökkäsivät Lielahteen

Lisätietoja: Moon Nazi Invasion Begins – First Shots Fired!

Lisää aiheesta

Energia Productions ja Iron Sky – katso videohaastattelu

Iron Sky – komea elokuva kansainvälisille markkinoille

Kaikkien aikojen kaunein avaruusnatsi

Kuunatsit löysivät kaipaamansa miljoonat

Salaliittohörhö kompastui suomalaisiin avaruusnatseihin

Star Wreckin tekijät avaruusnatsien kimpussa – katso traileri

Lue myös

Arvostelu: Might & Magic: Clash of Heroes (DS)

Lisätietoja Nintendon 3D-käsikonsolista: analogiohjaus ja tärinää?

Simulaatio kylmästä sodasta: US And Them – Cold War

Ulottuvuuksien välisiä portaaleja avattiin ennen Gordon Freemania – jo vuonna 1991

Muropaketin uusimmat