Uusimmat

Kuva: Tältä näyttää NHL 19 -pelivideo, myös kansitaide ja julkaisupäivä julkistettiin

21.06.2018 08:50 Muropaketin toimitus

Electronic Arts on julkistanut NHL 19 -kansitaiteen lisäksi myös muita pelin yksityiskohtia ja pelivideon.

Electronic Arts on esitellyt tämän vuoden NHL Awards -tapahtumassa, miltä EA Sports NHL 19 oikein näyttää. Kansitaiteen lisäksi EA on julkaissut jääkiekkopelin pelivideota. Pelin kannessa nähdään Nashville Predators -joukkueessa pelaava puolustaja P.K. Subban.

EA kertoo, että pelaaja pystyy ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa hokkaroimaan lampien jäiltä ammattilaisareenoille ja pelata ulkokaukaloilla uusissa pelitiloissa. Mukana on uusi CHEL-pelitila, joka yhdistää aiempia ja uusia moodeja yhdeksi kokonaisuudeksi.

Omaa pelihahmoa voi kustomoida entistä paremmin, mutta mikä tärkeintä, on pelin Real Player Motion Tech -animaatioteknologia viritetty entistäkin tehokkaammaksi.

Lisäksi NHL 19 vie kaukaloihin maailman tunnetuimmat kiekkolegendat, kuten esimerkiksi Wayne Gretzkyn.

NHL 19 ilmestyy syyskuun 14. päivä PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. NHL 19 Legends Edition- ja NHL 19 Ultimate Edition -versioiden ennakkotilaajat pääsevät jäälle kolme päivää muita aiemmin.

Lisätietoja pelistä löytyy sen nettisivuilta.

 

Muropaketin uusimmat