Uusimmat

Kybertulevaisuus laskeutuu Kaapelille – AltPartyt ovella

19.10.2009 11:03 Jukka O. Kauppinen

Vuonna 2009 toteutuu osa edellisen vuosisadan science fiction -visionäärien unelmista. Vioittuneen näkökyvyn, raajan tai elimen voi korvata koneellisesti, ja tietokoneohjelmia voi ohjata ajatuksensa voimalla. Siinä sivussa myös katsellaan demoja, ihmetellään mediataidehärpäkkeitä, näperretään vanhoja tietokoneita ja pelilaitteita ja vietetään aikaa muiden reippaiden digitaalisen vaihtoehtokulttuurin ystävien seurassa.

23.- 25.10. Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä vuotuinen digitaalisen kulttuurin ja demoskenen festivaali kokoaa yhteen Suomen sähköisen taiteen tekijät ja harrastajat. Se tarjoaa kansainvälisesti korkealaatuista ohjelmaa myös elektronisen musiikin ystäville, teknologiaharrastajille – tai kenelle tahansa nykyajassa elävälle.

Rautaista naisenergiaa

Alternative Party 2009 tarjoaa kävijöilleen ajan hermolla poreilevien puheenvuorojen ja seminaariesitysten runsaudensarven kolmella lavalla. Kansainväliset päävieraat Sophie Wilson ja Jeri Ellsworth ovat edelläkäyviä keksijöitä, joista kumpikin on jättänyt jälkensä aikamme tietotekniikkaan.

Wilson on ollut suunnittelemassa BBC:n käyttämää ATK-järjestelmää, ja kehittänyt Acorn Risc Machinen, ARM:in, jota käytetään useimmissa matalatehoisissa tietokoneissa, kuten mp3-soittimissa ja matkapuhelimista. Sinunkin taskustasi löytyvä kännykkä on todennäköisesti juuri Sophpien työn tulosta.

Ellsworth on itseoppinut piirisunnittelija, joka mm. tunnetaan Commodore 30-in-1-joystickistaan, jolla useita ikivihreitä C64-pelejä voi pelata suoraan TV:n kautta.

Teknologian edelläkävijät kohtaavat

Alternative Party 2009:n yhteistyökumppani YLE haastaa kilpailijat Yle Material Challengeen. Kävijöille tarjotaan mahdollisuus käyttää Ylen aineistoja, kuten tv-arkiston videokuvaa, tehosteita ja teksti-tv-grafiikkaa uusilla tavoilla. Yle etsii tulevaisuuden julkisen palvelun ideaa ja toimintamuotoa yhdessä demoskenen kanssa. Lisäksi järjestetään kollektiivisen dokumentin työpaja, jossa alakulttuurin vaikuttajat itse pääsevät osallistumaan demoskeneä avaavan dokumenttisarjan tekoon.

Alternative Partyja voi seurata jo kotioveltaan lähtien, sillä tapahtumaan tulee oma FM-radiolähetys! Radiota järjestetään yhteistyössä http://scenesat.com -sivuston ja Radioamatöörien kanssa. Myös yleisöä kannustetaan osallistumaan hulvattomaan ohjelmaan ja kehittämään omaa aivokapasiteettiaan muun muassa BRIIM:in Aivobicin, Kielikylpylän ja avoimen brainpool-tapaamisen kautta.

.Viikonloppu tuo Kaapelitehtaalle myös monipuolista näyttelytarjontaa. Esillä on uusia ja ihmeellisiä laitteita, kuten CSC:n ja Crayn paikalle luotsaama supertietokone, sekä myös vanhoja, jo nostalgisia tietokoneita. Lapsia ilahduttanee oma sunnuntainen perhepäivä, jolloin pääsee katsomaan millaisilla koneilla ja mitä pelejä omat vanhemmat pelasivat 80-luvulla. Osana sunnuntain perhepäivää järjestetään myös Cyberpet-näyttely, joka esittelee robotit lemmikkeinä. Teknologian lisäksi esillä on runsaasti koneista -, ja koneilla tehtyä taidetta. Moninaiset luovat työpajat sallivat niin lasten kuin lastenmielistenkin päästä itse kokemaan ja kokeilemaan. Perhepäivän koko ohjelma löytyy: http://www.altparty.org/2009/perhepaiva.

Illat sähköistyvät musiikista

Ilta-aikaan Alternative Partyilla juhlitaan musiikin tahtiin – sähköisestä teemasta lipsumatta. Italialainen Dope Stars Inc. näyttää mallia siitä, miltä kyberpunk-rock kuulostaa. Kolme lavaa täyttyvät teknologiaan ja taiteeseen liittyvästä ohjelmasta päivin ja öin. Kotimaisten live-esiintyjien, kuten Microkorgs, Byproduct, Trio DStruction, 64Mula & Tero, lisäksi kansaa villitsevät myös rakastetut tiskijukat, kuten DJ Thomas ja DJ Majakai.

Lauantai-illan ohjelma huipentuu demoscene-kilpailuihin joita voi halutessaan seurata myös klubin puolelta erillisellä screenillä. Kaikki ovat tervetulleita myös torstain avoimelle lämmittelyklubille Kaapelitehtaan Hima&Salissa alk 19, jossa esiintyvät DJ:t Majakai & Megatron. http://www.altparty.org/2009/music.html.

 

Alternative Party 2009

Man Meets Machine

23 – 25 October 2009 Cable Factory, Helsinki

www.altparty.org

 

Lue myös

Ennakko: MAG (PS3)

Forza Motorsport 3 -ensikosketus osa 2: luvassa realismia ja yllätyksiä

Miten PlayStation Networkiä voisi kehittää?

Tulikärpäsen matka kohti kynttilää