Uusimmat

Kyllä ennakkovaraaminen kannattaa!

06.07.2014 16:01 Miikka Lehtonen

Lienee faktaa sanoa, että kun uuden sukupolven konsolit viime kesänä julkistettiin, Sony otti heti niskalenkin Microsoftista. Amerikkalaisen softajätin keskittyessä tarkentelemaan lausuntojaan ja sammuttelemaan tulipaloja Sony myi PlayStation 4 -ennakkovarauksia kuin häkää. Varsinkin Euroopassa ja Suomessa Xboxit tiettävästi löysivät omistajiaan aika hitaasti, mikä ei tietenkään ole yllättävää. Onhan Suomi ollut PlayStationin luvattu maa jo muutaman vuosikymmenen ajan.

Microsoftin tilannetta ei parantanut se, että viime elokuussa paukahti aikamoinen pommi: Xbox Onea ei nähtäisi muun muassa Suomessa kuin joskus kaukana tulevaisuudessa. Tätä taustaa vasten oli aikamoinen ihme, että kovinkaan moni piti ennakkovarauksiaan varattuna. Jotkut kuitenkin pitivät ja Microsoft lepyytteli heitä ilmoittamalla, että ennakkovarauksensa pitävät saisivat ilmaisia pelejä sitten kun konsoli vihdoin Suomessa nähtäisiin.

Xbox Onen julkaisu on vihdoin lähestymässä. Konsoli julkaistaan Suomessa syyskuussa, miltei vuotta muun pelaavan maailman perässä. Tällä teemalla Microsoft ilmoitti kuluvan viikon alussa, että konsolia voi muuten sitten taas ennakkovarailla. Yllätykseni oli melkoinen, kun firma ilmoitti, että kaikki ennakkovaraavat saavat konsolin kylkiäiseksi kaksi peliä. Hetkinen, eikös tämän pitänyt olla se kädenojennus niille, jotka pitivät varauksensa ja uskonsa vahvoina vastoinkäymisten läpi? Jos tämä etu nyt annettiin kaikille, mitä nämä varhaiset tukijat saisivat?

Yllätykseni ei ainakaan laantunut, kun näin, että ennen elokuuta 2013 konsolinsa varanneet saisivat samat pelit — FIFA 15:n ja Forza Motorsportsin — kuin vaikka tänään ennakkovaranneet, mutta vielä lisäksi Dance Central Spotlight -pelin. Ja se tuntuu vähän haistattelulta. Miksikö? Paristakin syystä. Sellaisista, joiden takia koko lahja ei juuri lahjalta tunnu.

Toisin kuin aiemmat Dance Centralit, Spotlight tiettävästi on lähinnä DLC-kaupan mainos. Se sisältää pari biisiä ja loput saa ostaa itse. Mutta erityisen paskalta tempulta Dance Central Spotlight tuntuu sen takia, että se on Kinect-peli. Tiedättehän Kinectin? Se on se Xbox Onen hintaa satasella nostanut liikeohjain, jota kovinkaan moni ei kotiinsa halua. Se, jonka Microsoft itse otti pois paketista kesäkuun alussa pistäen myyntiin halvemman version konsolistaan. Niinpä käykin niin, että jos viime kesänä boksinsa varanneet ja Microsoftia alusta saakka tukeneet haluavat saada omasta lahjuksestaan jotain irti, heidän täytyy ostaa se kalliimpi Xbox One.

Kuten tämän sukupolven aikana muutenkin, Microsoft tuntuu taas kerran ampuvan itseään jalkaan sarjatulella ja tuelta. Kun lähtee kisaan vuotta kilpailijan jälkeen, ei tunnu välttämättä hyvältä idealta lähteä suututtamaan niitä harvoja, jotka ovat jaksaneet odotella kärsivällisesti ja jotka oletettavasti voisivat kertoa kavereilleenkin, miksi netissä paljon parjattu Xbox One on se paras valinta uuden sukupolven viihdevehkeeksi.

On myös kiinnostavaa sinänsä huomata, että kun Xbox One julkaistaan, se julkaistaan hintalapulla, joka on tylympi kuin se hinta, jonka xbotiksi haluava saisi maksaa nyt harmaatuodusta konsolistaan vaikkapa jossain jättisuuressa elektroniikkaketjussa. Kyllä odottaminen siis kannattaa!

Minulla ei sinänsä ole omaa lehmää ojassa, sillä ostaisin Xbox Onen joka tapauksessa, töiden takia jos en muuten. Eikä pelisähellyskään sinänsä minua heilauta, sillä todennäköisesti posti tuo arvostelukappaleita pelistä jos toisestakin. Älköön kukaan siis kuvitelko, että olen näreissäni siksi. Minusta vain olisi ihan kiva, jos en sitten syyskuussa 2014 olisi se Suomen ainoa Xbox One -pelaaja.