Uusimmat

Kyllähän maailmaan zombiepelejä mahtuu, julistaa pelintekijä

10.07.2016 15:00 Juho Anttila

Elävät kuolleet ovat olleet viimeisten vuosien aikana melkoisen näkyvä aihe niin peleissä kuin elokuvissakin. Vaikka näkyvin muoti-ilmiö taitaa olla jo taakse jäänyttä elämää, riittää zombieaiheisia pelejä yhä markkinoilla kyllästymiseen saakka. Dead Islandista ja Dying Lightista vastaava Techland ei kuitenkaan näe, että elävien kuolleiden aika olisi ohi.

Techlandin markkinoinnista vastaava Pawel Kopinski toteaa, että zombiepelien valtava määrä kertoo ennen kaikkea aiheen suuresta suosiosta. Uusille zombiepeleille on Kopinskin mielestä yhä tilaa, kunhan pelit vain ovat tarpeeksi hyviä.

Kopinski kommentoi, että aiheeseen negatiivisesti suhtautuvat puhuvat ylisaturaatiosta, mutta pelaajat tukevat yhä zombiepelejä ostamalla niitä ja viettämällä aikaa niiden parissa. Yksi syy tähän on se, ettei zombiepeli ole varsinaisesti lajityyppi, vaan teema, jota voidaan hyödyntää monenlaisissa peleissä. Kopinski muistuttaa, että avain menestykseen on tehdä peleistä ainutlaatuisia ja tarpeeksi viimeisteltyjä, jolloin ne erottuvat myös zombieaiheisten pelien massasta.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: techland.pl

Lisää aiheesta

Elävien kuolleiden vankilaelämäsimulaatio – arvostelussa The Escapists: The Walking Dead

Dead Island -zombiet remasteroitiin entistä ällömmiksi

Kamala H1Z1 jakaantuu kahtia

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat