Uusimmat

Kylläpä kesti! Oculus Riftin ennakkotilaukset on täytetty

13.07.2016 13:00 Juho Anttila

Tänä vuonna julkaistut virtuaalitodellisuuslaitteet ovat kärsineet uusille laitteille hyvin tyypillisistä ongelmista. Sekä Oculus Rift että HTC Vive ovat olleet ongelmissa kysyntään vastaamisen kanssa, laitteita kun ei ole kerta kaikkiaan riittänyt kaikille halukkaille. Ennakkotilaajat ovat saaneet odottaa virtuaalitodellisuuskokemustaan luvattoman pitkään.

Nyt, kolmisen kuukautta julkaisunsa jälkeen, Oculus on vihdoin saanut laitteensa toimitettua kaikille ennakkotilaajille. Odotusaika Oculusin verkkokaupassa on myös pudonnut parin päivän mittaiseksi. Samalla mustan pörssin kauppa, jossa Oculus Riftistä on pyydetty parhaimmillaan jopa tuplahintaa, rauhoittunee vähitellen.

Oculus Riftiä ryhdytään seuraavaksi toimittamaan yhdysvaltalaisiin kivijalkakauppoihin. Oculus Rift tulee myyntiin myös Microsoftin kauppaan, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, että Oculus ja Microsoft ovat nykyään keskenään kovasti hyvää pataa. Seuraavan kerran Oculusin toimituskyky mitataan syksyllä, kun firma julkaisee Oculus Touch -ohjainsetin.

Lähde: Eurogamer

Lisätietoja: www.oculus.com

Lisää aiheesta

Keskustelu VR-yksinoikeuksista kiihtyy

Valven VR-guru: Oculus Rift on kopio Valven VR-laseista

Oculus jatkaa tukijoidensa tylyttämistä

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat