Uusimmat

Lacuna Passagen maailma mallinnettiin Nasan Mars-satelliittikuvista

29.08.2013 01:30 Teemu Viemerö

Elokuussa 2012 Curiosity-luotain laskeutui Marsin pinnalle. Se oli myös hetki, jolloin Tyler Owen tajusi haluavansa tehdä pelin, joka sijoittuu Marsiin.

Siitä käynnistyi tarina Lacuna Passagesta, joka on Marsiin sijoittuva mysteeripeli. Päähenkilö lähetetään tutkimaan ensimmäisen Mars-lennon miehistön katoamista.

Projekti on hyvin kunnianhimoinen ja keräsikin Kickstarterin kautta 54 000 dollarin rahoituksen. Projektista tekee erikoiseksi se, että pelin teossa on käytetty aitoja Nasan satellittikuvia. Owenin tiimi on mallintanut valtavan 25 neliömailin kokoisen alueen kuvien pohjalta.

“Ympäristön mallintaminen käsin sentti sentiltä oli todellinen taakka, mutta jos Nasa antaa materiaalia vapaasti käytettäväksi, niin miksipä ei? Jossain vaiheessa ryhdyimme tajuamaan mitä kaikkea voisimmekaan luoda materiaalilla, ja yksi jutuista olisi se tunne, että ihmiset kokisivat todellakin olevansa Marsissa. Aidon kaltaiset yksityiskohdat luovat uskottavuutta kaikkeen mitä kohtaat,” mies kertoo.

Owen on vielä vaitonainen tarinasta, mutta kyseessä on scifi-jännäri. Mies olisi myös hyvin innokas näkemään indie-pelinsä joskus Wii U:lla ja sen ohjaimella.

Peli julkaistaan joulukuussa 2014 ja on jo mukana Steamin Greenlight -äänestyksessä.

Lähde:Red Bull, Lacuna Passage: Kickstarting an adventure to Mars

Lisätietoja: http://www.kickstarter.com/projects/tylerowen/lacuna-passage

Lisää aiheesta

Conquer Mars -naksusodassa mukana myös suomalaisverta 

Curiosity laskeutui Marsiin – pystytkö samaan? 

E3Dome: Bohemia kutsuu ajelemaan mönkijällä Marsissa 

NASA julkaisi ilmaisen Mars-mönkijäpelin Xboxille