Uusimmat

Lakiasiantuntija: Fortniten tanssiliikkeet saattavat rikkoa tekijänoikeuksia

27.12.2018 12:11 Muropaketin toimitus

Eräs juristi kertoo YouTube-videolla yksityiskohtia siitä, voiko lukuisissa Fortniten kehittäjää Epic Gamesia vastaan nostetuissa kanteissa olla perää. Epiciä syytetään erilaisten tanssiliikkeiden varastamisesta suunnattoman suosittuun peliinsä.

Epic Gamesin kehittämä Fortnite ei ole kerännyt ainoastaan kehuja, sillä viime aikoina Epiciä on syytetty lukuisten tanssien varastamisesta pelin emoji-liikkeisiin. Syyttäjien seasta löytyy niin tanssijoita kuin julkisuuden henkilöitä, joiden mukaan kyseessä on tekijänoikeuksien rikkominen.

Nyt eräs juristi kertoo YouTube-videolla, voiko syytteissä olla perää, tiedottaa Gamerant-julkaisu.

Tämän mukaan tanssit voivat olla tekijänoikeuksien alaisia, kiitos tuoreen yhdysvaltalaisen lain. Sen vuoksi monet Fortniteen tuodut hyvin yksityiskohtaiset tanssit saattavat hyvinkin rikkoa tekijänoikeuksia – mutta eivät aivan kaikki. Tanssit eivät välttämättä ole täysin omaperäisiä koreografioita, vaan monissa tapauksissa kyse on populaarikulttuurin tuotoksista, jotka ovat päätyneet valtavirtaan monien tanssijoiden ja julkisuuden henkilöiden kautta.

Lakiasiantuntijan mukaan Epic saattaa voittaa jotkut näistä oikeusjutuista argumentoimalla, että eräät tanssiliikkeet eivät ole millään tapaa luovia, sillä ne ovat täysin yleisiä ja niitä voi nähdä kaikkialla.

Muropaketin uusimmat