Uusimmat

Legendaarinen Gabriel Knight saa uusintaversion!

11.10.2013 10:00 Miikka Lehtonen

Vaikka Lucasarts olikin mielestäni aina se parempi seikkailupelistudio, joskus Sierrakin onnistui lyömään kunnarin. Eräs näistä nappiosumista oli Jane Jensenin Gabriel Knight, joka elää yhä muistoissani. Kohta muistot saavat verestystä, sillä Gabriel Knight tulee taas.

Joko siitä oikeasti on 20 vuotta aikaa, kun tuoreena CD-ROM-aseman omistajana ostin Sam & Max Hit the Roadin kaveriksi Sierra On-Linen Gabriel Knight: Sins of the Father -seikkailupelin? Juuri eilenhän se vasta tapahtui! Jotenkin hämmentävästi tästä huolimatta Gabriel Knight todella juhlii synttäreitään ja juhlan kunniaksi tarjolla on uusi peli. Tai siis, vanha. Mutta uudelleen.

Activision ja Jane Jensen tulivat viime vuonna siihen johtopäätökseen, että Gabriel Knight ansaitsisi uusintaversion ja niinpä tehtiin sopimus, jonka mukaan Jensenin Pinkerton Road -studio tekee sellaisen. Hieman erikoisesti julkaisu tosin venähtää ensi vuoteen, eikä osu täten juhlavuoteen.

Gabriel Knighthan oli periaatteessa hyvinkin realistinen ja maanläheinen tarina New Orleansissa kirjakauppaa pyörittävästä Gabrielista, joka tajuaa yllättäen, että hänen pitkään jatkuneet painajaisensa eivät ole vain pahoja unia, vaan viittauksia tulevasta. Ja sitten alkaa hirveiden voodoo-murhien putki. Kovaa kamaa silloin ja todennäköisesti myös edelleen, sillä Jensen aikoo olla alkuperäisteokselleen uskollinen.

”Tarkastelimme Monkey Islandin ja Broken Swordin uusintaversioita ja tulimme siihen johtopäätökseen, että Sins of the Fathersin uusintaversion täytyisi olla uskollinen alkuperäiselle pelille. Ei vain nostalgian takia, vaan koska se toimi. Emme halunneet muuttaa kaavaa liikaa ja rikkoa sitä. Ja peli ansaitsi myös tulla rakkaudella remasteroiduksi. Lisäämme ehkä juttuja sinne tai tänne, mutta halusimme, että alkuperäisteos on täysin edustettuna.”

Hyvänä uutisena jos Sins of the Fathersin remake pärjää hyvin, Jensen uskoo, että Activision voi oikein hyvin rahoittaa myös originaalin jatko-osan kehityksen. Toivottavasti!

Peli julkaistaan joskus 2014 puolivälin paikkeilla PC-, Mac-, iOS- ja Android-alustoille.

Lisätietoja: http://www.gabrielknight20th.com/

Lisätietoja: GK 20th FAQ

Lisää aiheesta

Kuinka Gabriel Knight -trilogia syntyi?

Jane Jensen: seikkailupelien kovin täti haastattelussa

Muropaketin uusimmat