Uusimmat

Legendaarinen kauhupeli syntyy uudelleen – suuri julkistus striimataan pian

24.05.2023 15:16 Muropaketin toimitus

Yhtenä maailman ensimmäisistä kauhupeleistä tunnettu Alone in the Dark tekee näyttävän paluun, ja huomenna siitä nähdään paljon uutta.

Legendaarinen pelisarja Alone in the Dark on saamassa uuden pelin, josta julkaistiin viime vuonna jo teaser-traileri. Nyt luvassa on kuitenkin suurempi julkistus.

Kuten Video Games Chronicle uutisoi, on uudelle Alone in the Darkille luvattu suuri esittelystriimi, joka on luvassa jo huomenna. Valitettavasti kellonaika on jälleen suomalaisille vähemmän edullinen, sillä striimin alku venyy oikeastaan vasta perjantain puolelle.

Aloitusaika on 26. toukokuuta kello 03.00 Suomen aikaan. Yökyöpelit voivat siis valvoa nähdäkseen Alone in the Dark -julkistuksen tuoreeltaan, mutta muita uutiset odottavat perjantaiaamuna herätessä.

Striimin on luvattu ”paljastavan vastaukset kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin pelistä”. Tämä tarkoittanee, että ainakin pelin ilmestymisajankohta aiotaan paljastaa.

Entuudestaan tiedetään, että uusi Alone in the Dark on luvassa PC:lle, PS5:lle ja Xbox Series X/S:lle. Pelin on myös luvattu olevan paluu pelisarjan juurille, joten ainakin vanhan liiton selviytymiskauhun ystävien kannattaa pysyä kuulolla. Peliä kehittää pelistudio Pieces Interactive ja sen julkaisee THQ Nordic.