Uusimmat

Legendaarista pelitaidetta: Defender of the Crown ja Dungeon Master

18.10.2013 19:30 Jukka O. Kauppinen

Voi niitä kaikkia öitä, joina uni ei vain ole tullut silmään kun olen miettinyt pimeässä huoneessa syntyjä syviä. Kuten jotta miten Defender of the Crownin ja Dungeon Masterin kansikuvat oikein tehtiin.

No, enää ei tarvitse kantaa huolta noista nimenomaisista asioista, sillä maestro Rautiaisen kotkansilmät eksyivät internetin .SE-tunnuksella päättyville sivuille. En tiedä löysikö ukko sieltä kaipaamaansa, mitä se sitten olkaan, mutta sikäläisten pelipappojen sivuiltapa löytyy tarinoita vanhojen pelikansien tekemisestä.

Ja hitsi millaista tarinaa. Defender of the Crownin kansitaiteen historian selvittely osoittautui melkoiseksi salapoliisitehtäväksi, joka oli täynnä yllättäviä käänteitä – ja hauskoja detaljeja. Pelin taide esimerkiksi suunniteltiin valokuvaussessioissa, joissa haarniskoihin pukeutuneet, roskistynnyreillä ratsastavat ritarit kanniskelivat niukasti pukeutuneita neitoja. Pelin kansikuvat luotiin sitten kuvien perusteella.

Kuva: Spelpappan

Myös Dungeon Masterin kansitaide tehtiin valokuvien perusteella.

”Etualalla oleva nainen on ex-vaimoni. Soihtua riehtova tyyppi on ohjelmoija Andy Jaros ja muskelisankari on puolestaan joku heppu, jonka bongasin kuntosalilta.”

Bongasin kuntosalilta! Repesin!

Kuva: Spelpappan

Lukekaa ihmeessä oheiset artikkelit, jos pelihistoria, pelitaide, valokuvaus, taide tai mikään muu semmoinen kiinnostaa. Hienoja, hyvin tutkittuja ja kirjoitettuja juttuja, täynnä herkullista tekemisen intoa ja paloa.

Lue juttu: This is how the cover art of Defender of the Crown (1986) was made

Lue juttu: This is how the cover art of Dungeon Master (1987) was made

Lisää aiheesta

Doom näyttää aika hyvältä 9600×7211-resoluutiolla

Grand Theft Mario – Nintendo-hahmot GTA:ssa 

Haluatko Bioshock Infiniteen vähän nätimmän kannen? Nyt niitä saa! 

Pelitaiteellista ja giffistä: mätkepelien animoituja taustamaisemia 

Muropaketin uusimmat