Uusimmat

LEGO Marvel’s Avengers haukkaa melkoisen tarinajöötin

13.10.2015 11:30 Juho Anttila

TT Gamesin LEGO-pelit ovat pitäneet asemansa lastenpelien eliitissä vuodesta toiseen, vaikka hommaan onkin välillä lipsunut pienimuotoista puurtamisen makua. Matkan varrella pelien kokoluokka ja kunnianhimo on paisunut melkoisiin mittoihin. Tuleva LEGO Marvel’s Avengers aikookin haukata tarinamielessä melkoisen ison kakun.

Tuleva supersankariseikkailu käsittelee kokonaista kuusi elokuvaa. Tarinaa tulee siis legoistettua vaatimattomat 13 tuntia. Mukaan kokonaisuuteen mahtuvat The Avengers, Avengers: Age of Ultron, Captain America, Captain America: Winter Soldier, Iron Man 3 ja Thor: The Dark World. The Guardians of the Galaxy jää sen sijaan käsittelemättä, mikä voi johtua joko vahvan suoran tarinalinkin puuttumisesta mainittujen elokuvien ja mainion avaruusseikkailun välillä. Toisaalta on enemmän kuin todennäköistä, että The Guardians of the Galaxy saa myös jossain vaiheessa LEGO-käsittelyn.

Kyse ei toki ole ensimmäisestä kerrasta, kun iso tarina pusketaan samaan LEGO-muottiin. Ehkä kunnianhimoisin aikaisempi esimerkki tästä on erinomainen LEGO: The Lord of the Rings, jonka käsittelemien elokuvien kokonaiskestokin nousee melkoisen korkealle. Tammikuussa ilmestyvä LEGO Marvel’s Avengers vie kuitenkin voiton selvästi myös sormuksen ritarien edesottamuksista.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Pelin LEGO-sivu

Lisää aiheesta

Lego Jurassic World (PC, PS3, PS4, PS V, Wii U, Xbox 360, Xbox One)

Lelupeli LEGO Dimensions varmistui – katso julkaisutraileri

Lego Hobbitin tarinaa ei viedäkään loppuun