Uusimmat

Lennä MiG-21:llä – JASF:ssa on maukas lentokonekattaus

12.03.2012 12:30 Jukka O. Kauppinen

Suomalaista ja neukkulaista sotilasilmailua rakastavat pääsevätkin rasvaamaan joystickkiensä laakereita optimaaliseen lentokuntoon, sillä vaivihkaa ja salakavalasti viime viikolla kauppoihin laskeutui uusi lentopeli. Jane’s Advanced Strike Fighters ei ole sukua EA:n legendaarisille Jane’s-peleille, mutta ainakin kuvauksen mukaan tarjolla on silti aimo annos tiukkaa modernia ilmasotaa.

Trickstar Gamesin kehittämä, Evolved Gamesin ja Koch Median julkaisema lentopeli sijoittuu nykyaikaan ja tarjoilee lentämistä 16 tehtävän verran. Pelialuetta on 65 000 neliökilometriä ja lennettävää 30 yhdysvaltalaisen, venäläisen, kiinalaisen ja ”eurooppalaisen” lentokoneen verran.

Konevalikoimasta löytyy muun muassa sellaisia perinteisiä herkkuja kuten F-15, F-16 ja F-4, vaikka meikän kulmakarvat väpättävätkin enemmän esimerkiksi MiG-29:n kohdalla. Ja vaikka MiG-21 nyt ei mikään ykköslinjan laite enää tänään olekaan, niin kyllä se vain on niin hieno ja sutjakka peli – ja tietysti Suomenkin omien Ilmavoimien riveissä kunnialla palvellut peeveli.

MiG-21:llä pääsee lentämään myös vähän retrommissa peleissä, kuten Birds of Preyssä ja Chuck Yeager’s Air Combatissa. Oi sitä herkkua, kun saa pippuroida B-52:ta 23-millisillä!

Lisätietoja: http://www.jasfgame.com/

Lisää aiheesta

Jane’s Advanced Strike Fighters lennättää 30 hulppealla sotakoneella

Lue myös

Blizzard houkuttelee kuumeisesti ex-wowaajia

Microsoft Flight (PC)

SSX (PS3, Xbox 360)

Witcher 2 Enhanced Edition -ensikosketus: kaunis hardcore-rpg myös konsoleilla