Uusimmat

Lepakkotyttö lepattaa Arkham Knightiin jo tässä kuussa

04.07.2015 10:00 Juho Anttila

Batman: Arkham Knight on kärsinyt PC:llä todella pahoista teknisistä ongelmista ja peli vedettiinkin jopa myynnistä siksi aikaa, että pahimmat kuprut saadaan korjattua. Konsolipuolella Batman sentään jatkaa voittokulkuaan, pian myös lepakkotytön avustuksella.

Vaikka Rocksteadyn tiimillä onkin kädet täynnä töitä pelinsä PC-version parissa, naapuritiimillä, Warner Bros. Montrealilla on ollut aikaa pelin ensimmäisen lisärin viimeistelyyn. Batgirl: A Matter of Family julkaistaan jo tämän kuun 21. päivä PlayStation 4 – ja Xbox One -konsoleille.

Lisäri sisältyy luonnollisesti pelin kausikortin hintaan. Lisäksi kausikortin omistajat saavat lisärin pelattavakseen jo 14. päivä tätä kuuta. Kortittomat saavat pulittaa lepakkotytön seikkailuista 6,99 euroa. Lisärin PC-versiosta ei tässä vaiheessa ole tarjolla vielä sen kummempaa kerrottavaa. Eiköhän se sieltä aikanaan putkahda ilmoille, kunhan Rocksteady saa ensin pelinsä kuntoon.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Huhupartio: Arkham Knightin PC-ongelmat olivat tiedossa reilusti ennen julkaisua

Arkham Knightin PC-version korjaaminen on pitkällinen prosessi

Arkham Knightin PC-versio on totaalinen paske