Uusimmat

Linnanmäen konsolipelialue uudistuu – lauantaina virtuaalilätkän SM-kisat

12.04.2012 12:40 Jukka O. Kauppinen

Linnanmäellä tapahtuu. Sisätiloihin 4D-kinon viereen siirtynyt maksuton Kinect & Xbox -pelialue ja ajanviettopiste esittelee huvipuistovieraille Xboxin uusimmat pelit jo ennen kuin ne tulevat myyntiin. Alueella voi tänä kesänä heiluttaa valomiekkaa Tähtien sodan universumissa, haastaa ystävät urheilu- tai tanssikisassa ja pelata muita Xbox-pelejä. Pelialueella järjestetään vuoden aikana lisäksi erilaisia tapahtumia, myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Pelialueen avajaisia vietetään ennakkoon tulevana lauantaina 14. huhtikuuta, kun jääkiekkofanit ottavat mittaa toisistaan virtuaalisesti NHL 12 -pelissä. Tavoitteena on voittaa pelin Suomen mestaruus.

Turnauksen järjestävät yhteistyössä Electronic Arts, Livegamers, Microsoft, SM-liiga ja Linnanmäki.

Kisoihin on voinut ilmoittautua jo viikkojen ajan ja ennakkoilmoittautuminen tuli täyteen ennätysajassa. Mukaan on kuitenkin vielä mahdollista päästä kisapäivänä klo 10 Linnanmäellä.

Otteluita pelataan aina iltaan klo 20 asti ja finaalipelit käydään 4D-kinon suurella screenillä. Lisäksi pelaajilla ja yleisöllä on mahdollisuus katsoa SM-liigan Playoffs-matsi suorana (mikäli ottelu pelataan, lisätietoja www.sm-liiga.fi/ottelut.html). Matsin tarjoaa URHO Play.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tapahtuman tarjoiluista vastaa Taffel ja Battery, sekä Linnanmäen KahVille Merimaailma on avoinna vieraille. Lisäksi Linnanmäen muista palveluista Merimaailma SEA LIFE on auki ja Peacock-teatterissa voi nauttia Hevisaurusten seikkailusta Salainen tehtävä.

Linnanmäen huvipuisto avaa ovensa kokonaisuudessaan 21. huhtikuuta.

Lisätietoja:

Lue myös

Resident Evil Operation Raccoon City on köyhän miehen Left 4 Dead – lue arvostelu

Suomirope Legend of Grimrock ilmestyi. Yskien, mutta kuitenkin!

Tom Clancy’s Ghost Recon: Future Soldier – haastattelu – teimme todellisen spec ops -pelin

Uusi Warhammer Online avoimessa betatestissä – osallistu sinäkin

Muropaketin uusimmat