Uusimmat

Lisää Matkailua pelialalla – ja uusi Lopunperä-albumikin

12.03.2012 16:00 Jukka O. Kauppinen

Peligraafikko ja -suunnittelija Miha Rinne on tauon jälkeen takonut lisää Matkailua pelialalla -sarjakuvaansa, joka pohjautuu erittäin löyhästi ja etäisesti todellisen pelimaailman tapahtumiin. Jo 96-sivuiseksi eepokseksi kasvaneessa tarinassa kaksi toimittajaa seuraa suomalaistenpelitekijöiden elämää niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Ja kuten klausuuma kuuluu:

Tämä sarjis on saanut inspiraationsa kaikesta siitä mitä olen itse kokenut tai kuullut tapahtuneen pelialalla. Kaikki sarjakuvablogin hahmot ja firmat ovat itse keksimiäni.. jopa nekin jotka muistuttavat todellisia henkilöitä tai firmoja.. näin ollen mahdolliset yhtäläisyydet eläviin ja kuolleisiin pelifirmoihin ja henkilöihin ovat  silkkaa sattumaa, eikä heitä pidä siksi lähteä rinnastamaan. joten älkää turhaan lähettäkö herjaussyytteitä tai korvausvaatimuksia tekijäparalle.

Miha Rinne on myös julkaissut jo jonkin aikaa sitten uuden Lopunperän Tarinat -albumin. Lopunperä 2: Ison Mustan Pöön Suo pohjautuu aikoinaan julkaisemattomaan videopeliin, jonka käsikirjoituksen ja aineiston pohjalta Rinne aloitti oman Lopunperän tarinat -sarjakuvan käsikirjoittamisen ja piirtämisen.

Lisätietoja:

Lisää aiheesta

Lopunperä 1: Lopunperän tarinat on tarina suomipelistä, joka ei koskaan kuoriutunut

Lue myös

Blizzard houkuttelee kuumeisesti ex-wowaajia

Microsoft Flight (PC)

SSX (PS3, Xbox 360)

Witcher 2 Enhanced Edition -ensikosketus: kaunis hardcore-rpg myös konsoleilla