Uusimmat

Lisätietoja Nintendon Switch-konsolista saadaan odottaa yli kaksi kuukautta

28.10.2016 11:00 Tuukka Hämäläinen

nintendoswitch-001

Nintendo Switch -konsolista järjestetään suuri stream-tapahtuma tammikuun alussa. Tuolloin Nintendo on luvannut paljastaa ainakin konsolin julkaisupäivän ja hinnan.

Nintendo herätti pelimaailman kiinnostuksen viime viikolla, kun yhtiö julkaisi ensimmäisen trailerin tulevasta Nintendo Switch -konsolistaan. Video ei kuitenkaan paljastanut, milloin konsoli tarkalleen tulee saapumaan markkinoille, ja moni muukin kysymys jäi vaille vastausta.

Ars Technican mukaan saammekin odottaa lisätietoja Nintendon uutuuskonsolista vielä yli kaksi kuukautta. Nintendo on kertonut järjestävänsä suuren videostream-tapahtuman 12. tammikuuta, jolloin yhtiö kertoo lisätietoja Switchista. Tapahtumassa tullaan paljastamaan ainakin konsolin hinta sekä julkaisupäivä. Siihen asti ei auta muuta kuin odottaa.

Alta näet Nintendo Switchin viime viikolla julkaistun First Look -videon.

Nintendo
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat