Uusimmat

Loistoroolipeli, virtuaalisodomiaseikkailu Mass Effect saapuu myös PC:lle

13.02.2008 00:10 Jukka O. Kauppinen

Ehdimme bongata pari päivää sitten mielenkiintoisen tiedomurusen erään suomalaisen pelikaupan verkkosivuilta. Saitille oli näet ilmestynyt tietoa viime vuoden upeimpiin peleihin lukeutuneen Mass Effectin PC-versiosta. Tiedon varmistuminen kesti muutaman päivän mutta nyt se on virallista: Mass Effect saapuu PC:lle. Ja pian!

Biowaren kehittämän Mass Effect -roolipelin PC-versio julkaistaan jo toukokuussa 2008 Electronic Artsin toimesta.

Peli siirtyi Microsoft Game Studiosilta EA:lle osana syksyllä 2007 tehtyä kauppaa, jolla Electronic Arts osti Biowaren.

Alunperin Xbox 360 -konsolille julkaistu Mass Effect on ennättänyt kahmimaan jo yli 70 erilaista palkintoa. Toukokuussa julkaistava PC-versio yhdistää palkitun eeppisen tarinan pc-formaatin uudistuneisiin toimintoihin.

eDomen lukijat äänestivät Mass Effectin vuoden 2007 toiseksi parhaaksi Xbox 360 -peliksi ja vuoden kaiken kaikkiaan viidenneksi parhaaksi peliksi. Lue lisää: Vuoden 2007 parhaat pelit -lukijaäänestyksen tulokset.

Viime aikoina Mass Effect on kerännyt erityisen paljon huomiota surkuhupaisalla Sexbox-pornoskandaalilla, josta voit lukea lisää vaikkapa seuraavista linkeistä:

Mass Effect onkin digitaalista sodomiaa, virtuaalinen orgastinen raiskaus ja kauhistuttavin pornopeli ikinä

Mass Effectin pervoilukohtaukset myös Fox Newsin syynissä

Foxin Mass Effect -riekkuminen suututti EA:n

Mass Effect -kriitikko: en tiennyt, mistä puhuin

Fox haastoi EA:n Mass Effect -väittelyyn suorassa lähetyksessä

Mass Effect ja integriteetin turmio

Lue lisää eDomesta

Mass Effect (360)

Vuoden 2007 parhaat pelit -lukijaäänestyksen tulokset

Mass Effect syöksyy telkkariin – katso tv-spotit

Mass Effectin maailma laajenee – uusi tarina maaliskuussa

Mass Effect: Haastattelussa Biowaren viestintäpomot

Bioware ja Pandemic assimiloitu – EA röyhtäisi tyytyväisenä

Mass Effectin näyttelijäkaartia julki

Pelaajat eivät näe 90 prosenttia pelien sisällöstä

Osallistu eDomen kilpailuihin: voita mm. Asterix-, Sims- ja Turok-kamaa tai Burnout-kitara

Muropaketin uusimmat