Uusimmat

Lost-säveltäjä palaa Medal of Honorin pariin

04.07.2007 12:57 Miikka Lehtonen

Mainio Medal of Honor -räiskintäpelisarja tuli alunperin tutuksi muunmuassa upeasta musiikistaan, josta vastasi vielä tuolloin tuntematon säveltäjä. Nykyään miehen nimi painaa jo enemmän, mutta silti aikaa löytyy vielä peleillekin.

EA on tänään ilmoittanut, että muun muassa alkuperäisen Medal of Honorin, Blackin ja Call of Dutyn musiikkeja säveltänyt Michael G. Giacchino vastaa myös tuloillaan olevan Medal of Honor: Airbornen musiikista.

Mikäli nimi ei sellaisenaan kuulosta miltään, miekkosen tekeleet ovat varmasti sitäkin tutumpia. Giachhino on nimittäin tullut viime aikoina tutuksi lähinnä suositun Lost-sarjan säveltäjänä, joskin miehen meriittilistalta löytyy myös Mission: Impossible 3 -elokuvan ja Alias-sarjan kaltaisia keikkoja.

Maailma on kierretty, mainetta hankittu ja rahaa tienattu. Mitä mieltä Giacchino on itse paluustaan juurilleen?

”Olen todella innoissani saadessani tilaisuuden työksennellä pelin parissa, joka kertoo näin eeppisen ja rehellisen tarinan”, Giacchino pohti. ”Medal of Honor: Airborne -tiimi on todella lahjakas ryhmä, joten työskentely heidän innovatiivisen pelinsä parissa on minulle hieno tilaisuus.

Jos pelin musiikki onkin palaamassa arvokkaille juurilleen, itse peliltä on vihdoin syytä odottaa jotain uudistuksiakin. Ainakin mahdollisuus aloittaa taistelu mistä tahansa ohjaamalla itse laskuvarjonsa haluamaansa paikkaan kuulostaa mielenkiintoiselta. Yksi asia on kuitenkin varmaa – pelin elokuvamainen fiilis ei tule ainakaan musiikkiin kaatumaan.

Muropaketin uusimmat