Uusimmat

Maailman paras roolipeli päivittyi – NetHhack 3.6.0 tekee kunniaa Terry Pratchettille

08.12.2015 17:00 Jukka O. Kauppinen

NetHack. Siinäpä vasta peli. Alkujaan jo vuonna 1987 julkaistu legendaarinen roolipeli on viettänyt pitkää, yli vuosikymmenen mittaista kehitystaukoa – mutta nytpä tekijätiimi pulautti ulos uuden version, ihan varoittamatta. Seikkailu jatkukoon!

NetHack on kavereineen todellakin yksi pelaamisen historian pitkäikäisimmistä teoksista. NetHack itsessään pohjautuu 1985 julkaistuun Hackiin, joka taas pohjautuu 1980 tehtyyn Rogueen. Ne kaikki pohjautuivat alkujaan merkkigrafiikkaan, mutta peruspelien ympärille on rakennettu vuosien mittaan jos jonkinlaisia graafisia laajennuksia.

NetHack 3.6.0 ei kuitenkaan tuo muassaan valtavia muutosten tulvia, vaikka sitä onkin viilattu pitkän aikaa. NetHack DevTeam kertoo, että suurin syy 3.6.0:n julkaisuun oli ihan yksinkertaisesti tarve saada uuden version peruskivi valetuksi, että kehitystyö pääsisi jatkumaan tästä täyttä vauhtia. Peruskiven valamiseen liittyy muun muassa uusien devaajien liittyminen porukkaan, joista yksi on suomalainen Pasi Kallinen. Lisäksi pelinkehitys- ja testausprosessia on modernisoitu monella tapaa, mikä on vienyt paljon aikaa.

Pelitiimi tekee julkaisussa kunniaa myös fantasiakirjailija Terry Pratchettille, jonka kerrotaan olleen kova NetHack-fani. Pelin Tourist-hahmoluokka pohjautuukin itse asiassa suoraan Pratchettin Kiekkomaailma-kirjoihin, tarkalleen ottaen alkujaan Magian väri -teokseen (ja sen jatko-osiin), jossa velho Rincewind joutuu tahtomattaan matkaoppaaksi Kiekkomaailman ensimmäiselle turistille, Kakskukalle.

Lataa peli: http://www.nethack.org/v360/downloads.html

Lisätietoja: Version 3.6.0

Lisää aiheesta

Pac-Man muuttui roguelike-seikkailuksi

Roguelike-pelien genre on… Rajaton

Nuo mainiot kääpiöt ascii-linnassaan

NetHack-aiheista ohjelmaa Finnconissa