Uusimmat

Maailman suurimmilla pelimessuilla oli ennätysyleisö

23.08.2011 12:20 Jukka O. Kauppinen

Pelialan suurin messutapahtuma Gamescom järjestettiin Saksan Kölnissä viime viikonloppuna. Tapahtumaan osallistui ennätyksellinen määrä niin pelaajia, pelitaloja kuin yritys- ja mediavieraita.

Gamescomissa kävi viiden päivän aikana 275 000 vierailijaa, joista 21 400 olivat yritysvieraita ja loput suurta pelaajayleisöä. Kasvua edellisvuoteen oli tuhdit kahdeksan prosenttia.

Myös Suomen pelibisnes oli hyvin edustettuna, sillä paikalla oli suuri joukko alan osaajia pelikehittäjistä aina jälleenmyyntikanavan ammattilaisiin. Suomalaisia pelistudioita oli paikalla enemmän kuin muista Pohjoismaista yhteensä.

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n toiminnanjohtaja Thomas Westerberg kommentoi messuja:

”Joulumarkkinoille on tulossa paljon hittipelejä ja myös vuosi 2012 näyttää erittäin lupaavalta. Liikunnallisten pelien suosio on lisännyt selvästi myös konsolitarvikkeiden tarjontaa ja aiemmin vain pc-pelaajien keskuudessa vaikuttanut kilpavarustelu näyttää tarttuneen nyt myös konsolipelaajiin. Lisäksi sekä sosiaaliset että mobiilipelit ovat selvästi lisänneet suosiotaan, joten pelejä pelataan yhä useammin yhdessä ystävien kanssa.”

Gamescomin asiantuntijaraati valitsi messujen parhaiksi pelituotteiksi seuraavat teokset:

  • Battlefield 3 (Best of gamescom 2011)
  • Diablo III (Best PC Game)
  • FIFA 12 (Best Console Game)
  • PlayStation Vita (Best Hardware or Accessory)
  • Sesame Street: Once Upon a Monster (Best of Family Entertainment).
  • Star Wars: The Old Republic (Best Online Game)
  • The Sims Social (Best Browser Game)
  • Uncharted: Golden Abyss (Best Mobile Game)
Lue myös

Dragon Age III on yhdistelmä Originsia ja kakkosta

E.Y.E.: Divine Cybermancy (PC)

Merchants & Marauders (Lautapeli)

Warhammer 40K: Kill Team (PS3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat