Mafia II:n demo livahti yllättäen ladattavaksi

10.08.2010 16:00 | Miikka Lehtonen

Mafia II, siinäpä peli, jota ainakin minä olen odottanut. Kuuluin aikanaan alkuperäisen pelin innokkaisiin ihailijoihin ja olen katsellut jatko-osan kehitystä hempein silmin. Enää ei tarvitse vain odotella ja toivoa parasta, sillä pelin pelattava demo livahti kuin varkain myös PC-miesten pelattavaksi.

Tiesimme toki jo aiemmin, että demo oli tulossa PlayStation Networkiin ja Xbox Liveen, mutta mukaan mahtui silti iloinen yllätys, sillä demo hujahti kuin täysin pusikosta myös Steamiin. Demo antaa pelaajan pelata yhden tehtävän pelin pitkäksi kehutusta juonikampanjasta. Näin kyse lieneekin lähinnä maistiaisista, mutta onhan sekin tietenkin jotain, varsinkin ilmaiselta demolta. Trendikkäämpi julkaisija kun olisi liittänyt latausoikeuden ennakkovaraukseen tai tehnyt jotain muuta yhtä hölmöä.

Siltä varalta, että joku on elellyt viimeiset pari vuotta pusikossa, Mafia II on jatkoa jo yli seitsemän vuoden takaiselle Mafia-pelille, joka kertoi aikanaan italialaisen mafian vaiheista 1900-luvun alkuvuosina kovasti New Yorkia muistuttavassa kaupungissa. Mafia II sijoittuu 1950-luvulle ja Amerikan kaakkoisrannikolle, jonka helteissä rumba soi ja värikkäästi pukeutuneet miehet murhaavat toisiaan. Ja siinä ei ole yhtään mitään vikaa.

Palataan asiaan illemmalla, kunhan demo on siirtynyt. Pistäkää toki itsekin imutukseen!

Linkki: Mafia II:n demo Steamissa

Lisää aiheesta

Mafia II elokuussa

Mafia II tekee Playboyt

Mafia II:n demo sai julkaisupäivän

Lue myös

Lautapeli: Red November

Arvostelu: Starcraft 2 (Mac, PC)

Muropaketin uusimmat