Uusimmat

Mainio Deadpool nähdään pian uusilla konsoleilla

17.09.2015 11:00 Juho Anttila

Vuonna 2013 nähty Deadpool oli pelkkien pelillisten ansioiden perusteella arvioituna suhteellisen keskinkertainen tekele. Samanaikaisesti se tarjosi kuitenkin erittäin uskollisen tulkinnan alkuperäishahmosta, toisin kuin X-Men Origins: Wolverine -leffassa nähty kammottava raiskaus. Siksi peli on yhä kokemisen arvoinen huumoripläjäys.

Mikä parasta, Deadpoolin peliesiintymisen kokemiseen ei kohta tarvita enää PC-konetta tai vanhaa konsolia. Peli nimittäin julkaistaan aivan pian Xbox One – ja PlayStation 4 -konsoleilla. Virallinen julkaisupäivä on marraskuun 17. päivä, ennakkotilaaminenkin onnistuu jo joidenkin kauppojen kautta.

Nyt vain toivotaan, että Deadpoolin HD-päivitys on tehty hieman laadukkaammin kuin niin ikään Activisionin ilmeisen surkea Prototype 2 -uudelleenjulkaisu. Hintaa pelille on nimittäin lykätty melkein täysimittaisen pelin verran. PlayStation 3 – ja Xbox 360 -versiot irtoavat tällä hetkellä huomattavasti halvemmalla.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Pelin kotisivu

Lisää aiheesta

Seksististä, räävitöntä ja K18-väkivaltaa: Deadpool on härski ilotulitus

Deadpool (PC, PS3, Xbox 360)

Deadpool häipyi Steamistä