Uusimmat

Malja baarimikolle – perusta oma taverna fantasiamaailmaan

22.05.2016 20:00 Jukka O. Kauppinen

Epic Tavern taitaa olla jotain vähän erilaista ja siksi sitäkin kiinnostavampaa. Siinä pelaaja näet pääsee oikein unelma-ammattiin: fantasiamaailman majatalon baarimikoksi.

Mutta tämä baarimikkopa on vähän kovempi hemmo. Oluttuoppien tarjoilemisen lisäksi herra/rouva voi muun muassa sisustaa ryyppyluolaansa ja lähettää innokkaita seikkailijoita erilaisten tehtävien perään. Fantasiassa kun eletään, niin roturasistikin saa olla – halutaanko kapakaan asiakkaiksi ennemmin ihmismäisen herrarodun edustajia, vai kelpaavatko myös goblinit, örkit sun muut haisulit? Entä pidetäänkö julkisivu kunnossa ja putipuhtaana, vai tehdäänkö paikasta kunnon räkälä, jossa rymyävät iloisin mielin myös rikolliset ja rötvääjät?

Se on ihan sinusta kiinni!

Baarimikon päätökset ja suoritetut tehtävät vaikuttavat osaltaan myös ulkopuolella jylläävän dynaamiseen maailmaan, ja jokainen peli saattaa olla hyvinkin erilainen. Päätökset ovat tietenkin lopullisia ja ah niin dramaattisia!

Kuulostaa kivalta. Pelin pitäisi saapua PC:lle tässä ihan lähikuukausien aikana.

Lisätietoja: http://www.epictaverngame.com/

Epic Tavern

Lisää aiheesta

Ryyppäämällä reissuun: Maksa lentolippusi olutta juomalla

Fallout sai oman olutmerkin

Päivän kuva: Tämä maalaus on tehty pelkkää olutta käyttäen

Lisää samaa Commodorismia, nyt oluen kera

Päivän kuva: Tämä mies saa nukkua pekonin ja oluen keskellä joka yö

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat