Uusimmat

Mario Kart 7 kiitää lystisti – lue arvostelu

15.12.2011 21:10 Jukka O. Kauppinen

Juho Anttila tarttui 3DS:ään ja sinkosi Mario Kart 7 -pelin lysteille radoille. Ja tykkäsi kovasti!

Pelattavuus on juuri niin viimeisen päälle hiottua kuin mitä Mario Kart -sarjan peliltä voi odottaa. Autot tottelevat käskytystä millintarkasti, mutta menestyminen vaatii silti taitoa ja rämäpäisyyttäkin. Ilman riskejä ei voi voittaa, varsinkin, kun pakkaa sekoitetaan jatkuvasti erilaisilla bonuksilla.

Rata on yhä pullollaan bonuksia, joilla voi helpottaa omaa elämäänsä ja tehdä vastustajien kilpailusta helvettiä. Oli kyse sitten nopeutta kasvattavista turbobonuksista tai vaikkapa tielle pudotettavasta banaanista, tempuilla on aina dramaattiset seuraukset, jotka laittavat tulosluettelon helposti täysin uusiksi. Se, koska bonuksia kannattaa käyttää on yksi pelin tärkeistä pienistä taktisista päätöksistä, joka voi ratkaista eron voiton ja niukan tappion välillä.

Vaikka bonusaseissa nähdäänkin myös uusia ideoita, ollaan toistaiseksi silti liikuttu varsin tutuilla vesillä. Mutta on pelissä yllätyksiäkin. Yksi niistä on liitovarjo, jonka avulla auto muuttuu valituissa paikoissa lentokoneeksi. Se, hyödyntääkö ilmalennon tuomat mahdollisuudet vai löytyykö nopein reitti sittenkin maan tasalta on jälleen kerran yksi pelin tarjoamista taktikointimahdollisuuksista.

Lue koko arvostelu: Mario Kart 7 (3DS)

Lisää aiheesta

Mario Kart 7 -ennakko (3DS) 

Mario Kart Wii (Wii)

Mario Kart – Double Dash!! (GC)

Lue myös

Kinectimals: Now with Bears! (Xbox 360)

Anno 2070 (PC)

Dance Central 2 (Xbox 360)

Lord of the Rings: War in the North (PC, PS3, Xbox 360)

Saints Row The Third (PC, PlayStation 3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat