Mario Kart 7:n kaahasi joulumarkkinoille hätäavun turvin

25.11.2011 12:00 | Tero Lehtiniemi

Kukaan tuskin on eri mieltä siitä, että Nintendon keväällä julkaistu 3DS-käsikonsoli tarvitsee laadukkaita pelejä. Ja Nopeasti. Taannoin julkaistu Super Mario Land 3D ja ensi viikolla julkaistava Mario Kart 7 ovat kuitenkin juuri sitä mitä laite tarvitsee. Mario Kart 7:n ehtiminen joulumarkkinoille ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys.

Nintendo oli aiemmin ilmoittanut, että Metroid Prime -trilogiasta ja mm. Donkey Kong Countrystä vastannut Retro Studios on osallistunut Mario Kart 7:n kehittämiseen hiomalla pelin Donkey Kong aiheista rataa. Kuten kaikissa hyvissä ilmoituksissa, myös tässäkin totuutta oli ainoastaan riittävästi eli noin puolet. Nyt on nimittäin paljastunut, että Retro Studios itse asiassa muokkasi jokaista kuuttatoista pelin mukana tulevaa vanhaa Marioo Kart -rataa, jättäen alkuperäiselle kehitystiimille riittävästi aikaa hioa aivan uusia ratoja, joita myöskin on kuusitoista kappaletta.

Ilman Retron väliintuloa peli ei olisi millään ehtinyt joulumarkkinoille, jonne se aivan selvästi kuuluu. Vaikka Nintendon tiimi tuskin on Retron antamasta avusta kauhean ylpeä, on kyseessä kuitenkin mainio esimerkki saman julkaisijan kehittäjien välisestä yhteistyöstä. Tosin ilmeisesti Retrolla nyt vain sattui olemaan aikaa käytettävissään.

Lähde: NeoGAF/Iwata asks

Lue myös

Ilmaismorppiin myytiin 2000 tuhannen euron hintaista lisuketta…

L.A. Noire on PC:llä kauniimpi – mutta mikä on se mutta? Lue arvostelu!

Replay Expo oli täynnä historian havinaa

Steamin alennusmyynnit alkoivat taas, kukkarot julistivat surupäivän

Muropaketin uusimmat