Uusimmat

Mario Party 9 – pätevä ja hyvin toteutettu mutta tunne puuttuu

21.03.2012 19:15 Jukka O. Kauppinen

Juho Anttila puhalsi (viikon) pölyt Wiinsä päältä ja pisti uuden Marion pyörimään asemassa. Sieltähän löytyi tietysti bilepeli. Ja ihan kiva sellainen.

Mario Party -sarjan kattavana ideana, jota myös erinomaiseen Wii Partyyn lainattiin, on lautapelin ja minipelien yhdistelmä. Pelaajat liikkuvat laudalla, keräävät pisteitä ja pelaavat minipelejä. Lopussa muhkeimman potin ahminut vie voiton.

Yhdeksikkö pistää kaavaa uusiksi alusta saakka. Pelilaudalla liikutaan nytkin, mutta tällä kertaa porukka pysyy kasassa. Enimmillään neljän pelaajan porukka istuu samassa autossa matkalla kohti kentän lopussa odottavaa pomotaistelua. Ennen loppukoitosta on kuitenkin selvitettävä este jos toinenkin.

Kilpailullista elementtiä ei olla suinkaan unohdettu. Kukin pelaaja ottaa vuorollaan kapteenin roolin. Kippari heittää noppaa ja kantaa seuraukset, niin positiiviset kuin negatiivisetkin. Osasta ruutuja palkitaan pisteinä toimivilla tähdillä, toisiin eksyvä menettää tähtiä. Tienhaarojen kohdalla joudutaan valitsemaan kahden, yleensä helpon ja vaikeamman, välillä.

Peli perustuu lähes kokonaan onneen. Taktikointiin annetaan mahdollisuuksia vain vähän. Matkan varrelta mukaan tarttuu erilaisia noppia, joilla liikkumistaan voi yrittää hienosäätää. Jos matkan päässä näkyy rangaistusruutuja, on viisautta heittää noppaa, jossa löytyy vain numerot yhdestä kolmeen. Taivaanrannassa siintävää palkintoa puolestaan voi tavoitella suurempia numeroita sisältävällä nopalla.

Lue koko arvostelu:Mario Party 9 (Wii)

Lue myös

Grand Slam Tennis 2 (PS3, Xbox 360)

J.U.L.I.A (PC)

Mass Effect 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Street Fighter X Tekken (PC, PS3, Xbox 360)

Wargame: European Escalation (PC)

Muropaketin uusimmat