Uusimmat

Mark Rein, Gears of Warin päivitys ja PC-versio

09.12.2006 12:29 Miikka Lehtonen

Gears of WarEpic-kiho Mark Rein on jälleen kommentoinut firmansa tekemisiä ja suunnitelmia yleisölleen. Tällä kertaa miehen silmissä eivät pyöri kahdentoista pelin eepokset, vaan käytännöllisemmät asiat. Kommenttien kohteena on Gears of Warin ensimmäinen päivitys, mutta myös sitkeä nettihuhu PC-käännöksestä saa huomiota.

Gears of War -fanisivulle puhellut Rein toivoo, että Gears of Warin ensimmäinen päivitys ehtisi pelaajien ladattavaksi jo ennen joulua. Mitään radikaalia ei kuitenkaan odottaa, sillä Rein kuvailee päivitystä ”taloudenhoidoksi”.

”Ensimmäinen suunnittelemamme päivitys tulee olemaan vain taloudenhoitoa, joka hoitaa pari haluamaamme asiaa. Toivomme, että saamme sen liikenteeseen jo pian”, Rein kommentoi Gears of War -fanisivustolle. ”Valitettavasti Microsoftin sertifikaatioryhmä lähtee joululomalleen todella aikaisessa vaiheessa, joten joudumme pitämään kiirettä saadaksemme sen ajoissa valmiiksi Xbox Liveä varten.”

Tiedossa on pieniä bugikorjauksia, virityksiä ja hiomisia, mutta ei mitään mullistavaa. Rein mainitsee, että esimerkiksi tietyillä VGA-resoluutioilla esiintyvä kuvan vääristyminen on korjattu. Gearsin taival ei pääty vielä tähän, sillä Rein lupaa, että ”pelille on tiedossa lisähuomiota tulevaisuudessa”.Gears

Samassa jutussa Rein kommentoi ympäripyöreästi netissä pitkään pyörineitä huhuja PC-versiosta. ”Meillä ei ole mitään ilmoitettavaa tässä vaiheessa. Olemme koko ajan puhuneet siitä, miten jossain vaiheessa voisimme tehdä Gearsista PC-version.”

”Aiempien kokemustemme valossa tiedämme, että käyttöjärjestelmältä kestää noin viisi vuotta yleistyä peliyleisön parissa. Mikäli käännöksen tekeminen ei kestä viittä vuotta, tulemme varmasti muistamaan myös XP-käyttäjiä”, Rein lupaili.

Vieläkö Gears of War kiinnostaa?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat