Uusimmat

Master of Orion tehtiin rakkaudesta, myynnit eivät kuitenkaan nousseet tähtiin

18.09.2016 18:00 Jukka O. Kauppinen

Wargaming-pelitalon äskettäin julkaisema uusversio klassisesta Master of Orion -avaruusstrategiasta ei noussut jättihitiksi, mutta sen ei kuulemma varsinaisesti tarvinnutkaan.

Vanhojen pelisarjojen henkiinherättäminen, saati 4X-avaruusstrategioiden hyvin kapeaan genreen julkaiseminen, on haastava urakka. Galaksin valloittajia ei nykymaailmassa ole enää kovinkaan paljoa, ja muinaisten pelisarjojen ystävät ovat aina vain pienempi osa aktiivipelaajista. Niinpä esimerkiksi Master of Orionin uuden version myynti on ollut haastava urakka. Mutta on se vähän päälle 150 000 pelaajalle jo kelvannut.

Ei mikään päätähuimaava luku, mutta kuitenkin sen verran riittoisa, että Orion on kulunsa jo kattanut ja muinaisen klassikon reboottaus oli taloudellisesti kannattavaa. Sen ansiosta pelin kehitystä ja laajentamista voidaan jatkaa vastaisuudessakin, kertoo Wargamingin julkaisupomo Marcus Blaesche.

Blaesche ynnää myös, että pelin kehitys vei odotettua kauemmin, koska Steamin early access -ohjelman kautta todettiin alkuperäisen julkaisupäivän lähestyessä, jotta eihän tämä vielä valmis ole. Niinpä Wargaming antoi projektille lisäaikaa, ja varsin hyvähän siitä julkaisussa tuli.

Blaesche ynnää lisäksi, että MoO on firmalle tärkeä peli ihan muista kuin myynnillisistä syistä. Kuten olemme aiemminkin kertoneet, se oli yksi Wargamingin perustajajäsenten alkuperäisistä rakkaista suosikeista. Uusversio tehtiinkin ennen kaikkea rakkaudentekona vanhalle klassikolle, koska siihen nyt vain sattui olemaan mahdollisuus ja varaa. Vaikka tuskinpa kovemmat myynnitkään olisivat haitanneet.

Master of Orion
Kaikki jutut aiheesta

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat