Matka tähtiin, galaksin valtiaaksi – arvostelussa 4X-ooppera Stellaris
Stellaris
Tuiki tuiki tähtönen, laula kunniaani. Sillä sinä olet minun, samoin kuin naapurisi. Jos olet ole vielä, niin pian. Siinä 4X-avaruusstrategioiden syvin ydin.
Ja tähdet kutsuvat myös Miikka Lehtosta, joka kertoo meille nyt Stellarisista.
Tekemistähän riittää. Pelaajan valtakunta pyörii useiden eri resurssien varassa. Yleinen raha, teollinen voima ja poliittinen tahto ovat ne perusresurssit, joiden lisäksi tarjolla on vielä kolme teknologiapuuta, joista jokaista tutkitaan sen omalla resurssilla. Näitä kaikkia resursseja hankitaan tutkimalla galaksin tähtijärjestelmiä, ja rakentamalla sopiville planeetoille kaivoslaitoksia ja tutkimuskeskuksia.
Joskus tutkimusmatkoilla voi törmätä ihmeellisiin löytöihin, avaruuden salaisuuksiin tai muinaisten kansojen jälkeensä jättämiin raunioihin, joita tutkimalla voi saada paitsi erinäisiä hyödykkeitä, myös avata erilaisia tehtäväketjuja, joiden suorittaminen voi johtaa yllättäviin lopputuloksiin.
Ensimmäiset tunnit Stellariksen parissa ovatkin aivan fantastisia. Tekemistä riittää monella rintamalla pelaajan kunnostaessa kotiplaneettaansa, tutkiessa uusia teknologioita ja levittäytyessä hiljalleen pitkin avaruutta. Pelin maailma tuntuu oikeasti mystiseltä ja kiinnostavalta. Siinä sivussa alkaa myös oikeasti luoda päänsä sisällä sitä tarinaa oman kansansa vaiheista.
Lue koko arvostelu: Stellaris on galaksin kokoinen leikkikenttä (Linux, Mac, PC)
Lisää aiheesta
Civilization: Beyond Earth (Mac, PC)
Civilization: Beyond Earth: Rising Tide (Mac, PC)
Eclipse: Rise of the Ancients –lisäosa (Lautapeli)
Master of Orion -haastattelu: vanhat MoO-jäärät tekevät rebootista alkuperäisen veroista
Pandora: First Contact (Linux, Mac, PC)
Uusi Master of Orion syntyy ilman alkuperäisen luojaa – miksi?