UUSIMMAT

Matkustimme uuden Doom-pelin perässä Ruotsiin asti, ja kyllä kannatti: ”Doom Eternal on vielä edellistäkin osaa hektisempi ja verisempi”

21.01.2020 17:03 | Joonas Pikkarainen

Muropaketti matkusti viime viikolla Tukholmaan testaamaan maaliskuussa vihdoin ilmestyvää Doom Eternalia. Reissun aikana selvisi, että id Software palaa hyväksi havaitulle linjalle Doomin odotetussa jatkossa, joka tuplaa panokset, demonit ja hauskuuden.

Piru on taas irti, eikä ihmiskuntaa auta kuin Doom Slayer, tuo vihreään haarniskaan pukeutunut tappokone. Id Softwaren kehittämä Doom Eternal jatkaa räiskintäpelisarjan vuonna 2016 julkaistua uudelleenkäynnistystä, joka saa seuraavan osan myötä entistä enemmän kierroksia moottoriinsa. Kaikki on hektisempää, verisempää ja näyttävämpää, mutta isoin panostus jatkossa nähdään sen tarinassa.

Vitsi, vitsi!

Kehittäjät toki mainitsivat ennakkotilaisuudessa kyseessä olevan kaikkein tarinallisin Doom-sarjan osa, mutta totesivat samaan hengenvetoon, ettei kerronnallisuus ole pelisarjan ydin. Pari vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen sijoittuva jatko tuntuu jättävän kuitenkin melkoisen siivun kerrottavaksi pelin loppupuolelle, sillä ainakaan ensimmäisen kolmen tehtävän perusteella yhtymäkohdat vuoden 2016 versioon ja sen cliffhanger-lopetukseen jäivät vähäisiksi. Lorea voi tosin lueskella jälleen kerättävien kautta, joten tekijät voivat olla piilottaneet kuulumiset pelkästään taustamateriaaleihin.

Marsista on tosin luovuttu, sillä kotiplaneetallakin olisi ongelmia. Demonit ovat valloittaneet valtaosan Maasta, jota Doom Slayer kiertää kiertoradalla sijaitsevalla omalla temppeliasemallaan. Lokaatio toimii samalla pelaajan omana tukikohtana, jota pääsee avaamaan huone kerrallaan tehtävistä kerättävillä esineillä. Lukitut ovet kätkevät sisälleen päivitysmateriaalia, haarniskoja ja muuta etenemistä ennen pitkään helpottavaa kamaa. Olipa alakerrassa rakenteilla myös vanha kunnon BFG 9000 sekä oma huone, jonka kaapeille tehtävistä kerätyt salaisuudet ilmestyivät.

 

Temppelisaareke toimii samalla komentokeskuksena, jonka kautta uusiin tehtäviin hypätään tai vanhoja kerrataan. Kentät eivät ole enää myöskään yhteen sijaintiin niputettuja, vaan ne vievät Doom Slayerin ympäri Maata ja toispuoleisia tiloja. Pelkästään ensimmäisen kolmen tehtävän aikana nähdään maisemissa enemmän vaihtelua kuin alkuperäisteoksessa yhteensä, sillä demoneita lahdataan niin tuhoutuneen suurkaupungin kaduilla, pohjoisnavalla, Helvetissä ja temppeliritareiden kadonneessa kaupungissa.

Ai miksikö? Estääkseen jotain Helvetin pappeja manaamasta helvetin demoneita suoraan Helvetistä Maahan, taijjotain…

Tarina nimittäin unohtuu pian ensimmäisen vihollisen astuessa tähtäimeen, sillä Doom Eternal jatkaa vanhan koulukunnan räiskinnän parissa kiitettävän tuorein ottein. Kuten jo Muropaketin aiemmassa ennakossa mainitsin, jatko-osan ydin on edelleen sitä samaa. Pelaaja räiskii läpi vihollisten pysyen jatkuvassa liikkeessä, sillä paikallaan nysvääminen johtaa vain nopeammin kuolemaan. Lataamisesta, erillisestä juoksunapista tai rekyylistä ei tarvitse kuitenkaan välittää, mutta uudistettu räiskintämekaniikka on sen sijaan suotavaa iskostaa selkäytimeen mahdollisimman pian.

Vuoden 2016 versiossa vihollisia sahaamalla sai ammuksia ja brutaaleilla lähitaistelulopetuksilla hipareita, joiden kylkeen Doom Eternal lisää liekinheittimellä saatavat suojat. Epäpyhää kolminaisuutta kierrättämällä pelaaja on pysäyttämätön tappokone, joka suorastaan liukuu verestä täyttyvien areenoiden pinnoilla yhdestä murskatusta kallosta sahattuun ruhoon. Pelkkään lähitaisteluun ei henkeään tarvitse kuitenkaan luovuttaa, vaan kenttiin on ripoteltu myös ammuksia, suojia ja puteleita kerättäväksi saakka.

 

Toimintaa sujuvoitetaan entisestään uusilla liikkuvuutta parantavilla mekaniikoilla, joista pyrähdys ja tuplahaulikon kylkeen jemmattu heittokoukku vauhdittavat Doom Slayerin teurastusta kaikkein nopeimmin. Kentät onkin suunniteltu varta vasten näiden uusien kykyjen varaan, sillä useaan eri tasoon rakennetut areenat ovat yhtälailla omia tasoloikkataivaita kuin räiskintähelvettejä. Lisämahdollisuuksia tasoihin tuovat myös laukaistavat ansat, kiivettävät seinät sekä metallitangoista loikkiminen, joskin jälkimmäisiä hyödynnetään enemmän salaisiin paikkoihin pääsemisessä kuin varsinaisessa räiskinnässä.

Räiskintä on siis samanaikaisesti tuttua ja turvallista että entistä kiihkeämpää.

Jos jo ensimmäinen Doom oli nykymittapuilla vauhdikasta räimettä, Doom Eternal pistää kinttuihin vielä enemmän liikettä. Jatkuvassa liikkeessä oleva tempo tuntuu hengästyttävältä, minkä seurauksena myös viholliskohtaamiset tuntuvat parhaimmillaan baletilta pelaajan ja vihollisten ollessa jatkuvassa liikkeessä. Erinomaisena lisänä kenttiin on ripoteltu nyt myös lisäelämiä, jotka herättävät kuolleen pelaajan välittömästi kuolinpaikaltaan takaisin taisteluun, joten hektinen meno ei pysähdy hetkeksikään – paitsi tietty kaikkien lisäreiden loppuessa.

Alun neljän tunnin perusteella sulava toiminta miellyttää varmasti taas kaikkia aiempaan osaan rakastuneita, ja muutamat lisäniksit tekevät kokemuksesta vain entistä tuhdimman. Ne eivät kuitenkaan muokkaa pohjalla olevaa räiskintää liiaksi, joten Doom Eternalista ei ole uudeksi rakastajaksi, jos aiempikaan ei kelvannut.

 

Myös Doom Slayerin kehitystä on muutettu aavistuksen, joskin peruspalikat ovat edelleen tallella. Yksittäisiin aseisiin saa pari modifikaatiota, jotka on päivitettävissä, minkä lisäksi riimut ja haarniskan päivitykset tuovat erinäisiä vaihdeltavia bonuksia hahmolle. Yksi riimu saattaa esimerkiksi hidastaa ajan kuoleman lähestyessä, kun taas haarniskapäivitys saattaa tehdä immuuniksi räjähtäville tynnyreille. Omaan silmään näissä oli tosin paljon vähemmän mielenkiintoisia yhdistelmiä kuin ensimmäisessä osassa.

Visuaalisesti Doom Eternal jatkaa puolestaan id Softwaren aiemman osaamisen jalanjäljissä. Uuden id Tech 7 -moottorin varaan rakennettu räiskintä on entistä näyttävämpää ja sulavaa, minkä lisäksi toiminta viedään suosiolla ahtaista sisätiloista avarammille alueille. Helvetin sikiöiden tekemät tuhot ovat näyttävää katsottavaa, vaan yhtä kaunista on katsella oman tuhon jälkiä vihollisissa, joista irtoaa lihaa ja aivonpalasia jokaisen haulikon laakin seurauksena. Pelkän esteettisen kikkailun ohella ruhojen pilkkomisesta on myös taktista hyötyä, sillä esimerkiksi ikonisen revenantin olkapäillä lepäävät singot voi ampua sijoiltaan rampauttaen luurangon käytännössä kokonaan.

Pelin luvataan esittelevän muutoinkin liudan uusia ja vanhoja vihollisia kokonaismäärän olevan väitetysti jopa tuplasti edellisosaa isompi. Nämä eivät toivottavasti jää ainoastaan määrällisesti isommiksi, sillä muutamien kenttien taustoilla ja tasoloikinta-alustoina näkyi kolossaalisia pilvenpiirtäjän kokoisia demoneja, joita vastaan toivottavasti päästään taistelemaan. Yhtään pomotaistelua ei kuitenkaan demosessiossa tullut vastaan, joskin yksinpelikampanja näyttäisi antavan pelaajille hieman esimakua tulevista moninpelimuodoista päästämällä Doom Slayerin isompien demoneiden ohjaksiin.

Varsinaista moninpeliä ei ennakossa päästy testaamaan.

Ensimmäisen neljän tunnin perusteella Doom Eternal täyttää perinteisen jatko-osan puitteet hyvin.

Tarjolla on pitkälti sitä samaa kuin ennenkin, mutta kaikki on ehostettu näyttävämmäksi, toimivammaksi ja hauskemmaksi. Uudet mekaniikat tuovat räiskintään juuri sopivasti lisää taktisuutta hidastamatta kuitenkaan kiivasta tempoa, joka on edelleen moninkertaisesti hektisempi kuin genren muissa tuotoksissa. Pelisarjan uudistuneeseen ilmeeseen tykästyneet voivatkin ottaa jo kahluusaappaat suosiolla esiin, sillä polvia myöten kuolleissa kahlaaminen ei ole menettänyt otettaan.

Doom Eternal julkaistaan 20.3.2020 PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PC:lle (Windows) ja Nintendo Switchille. Peli saapuu myös Googlen Stadia-palveluun.

Keskustelu

Kappas, Kenraali Krang on näköjään myös päässyt peliin mukaan… :rolleyes:

Muropaketin uusimmat