UUSIMMAT

Melkein ensimmäinen suomipeli maailmalla: Arthur-ritari julkaistiin 30 vuoden kuluttua ilmaiseksi, lataa ja pelaa

15.01.2016 10:00 | Jukka O. Kauppinen

30 vuotta sitten suomalainen pelimaailma oli… Olematon. Pelejä tehtiin, mutta enimmäkseen omaksi huviksi, kaupallisimmillaan ehkä lehtien listauksia varten. Pasi Hytösellä oli kuitenkin unelma pelistä.

Pikku ritari Arttu oli ensin Oric-1-mikrolle tehty pikkupeli, joka kääntyi myöhemmin Commodore 64:lle. Arthur yritti maailmallekin, mutta unelma ei toteutunut ja peli jäi 30 vuodeksi pöytälaatikkoon.

Nyt se on kuitenkin julkaistu!

Jälkikäteen väkisinkin mietityttää, että olisikohan Arthurin oikeampi suunta ollut brittien pienemmissä, jopa halpiskustantajissa, joiden leivissä alkoi monen legendan ura. No, suoraan huipulle tai sitten ei minnekään, se oli Hytösen motto.

Tosin peliä tarjottiin myös kotimaiselle Amersoftille, joka oli varovaisen kiinnostunut. Hylsy tuli lopulta sieltäkin, sillä firma ei katsonut Arthurin tarjoavan tarpeeksi kaupallista potentiaalia. Peli ja sen nuori tekijä jäivät kuitenkin Amersoftin pomojen mieleen, ja jonkin ajan kuluttua puhelin soikin uuden tarjouksen kera.

”Meillä olisi lisenssi uuden Uuno Turhapuro -elokuvan pohjalta tehtävään peliin, ja ajattelimme että sinulta tämä onnistuisi.”

Lue koko artikkeli: Little Knight Arthur – unohtunut suomipeli julkaistiin 30 vuoden kuluttua tekemisestään

 

 

Lisää aiheesta

Pasi Hytösen Uuno Turhapuroa edeltänyt Arthur-peli pelastettiin digikadotukselta

Digikasarin kasvatti muistelee: mikrotietokoneiden maihinnoususta ensimmäisiin peliviritelmiin

Suomalaisen pelialan varhaiset vuodet ja ensimmäiset suomalaiset pelit

Demoscenelegenda, Suomen ensimmäinen pelimuusikko Jori “Yip” Olkkonen muistelee 80-luvun peli- ja demosceneä