Uusimmat

Mestarimuusikolla lähti Warhammer-mopo käsistä – ”vähän innostuin”

03.03.2015 15:00 Jukka O. Kauppinen

Tanskalaissyntyinen muusikko Jesper Kyd on tehnyt hienoa uraa nuoruutensa demoscene-aikakauden sävellysten jälkeen. Miekkonen nousi kuuluisuuteen The Silents- ja Crionics-ryhmille tekemiensä hienojen biisien kautta, minkä jälkeen ura eteni jokseenkin luonnolliseen suuntaan pelimusiikkien pariin.

Vuosien mittaan Kyd onkin noussut yhdeksi niistä harvoista nykyajan säveltäjistä, joiden nimi tunnetaan loppukrediittienkin ulkopuolella. Muun muassa Hitman-, Assassin’s Creed- ja Borderlands-pelien soundimaailma on syntynyt miekkosen käsissä – mutta tuossa vuoden, parin päästä luvassa on jotain ihan muuta.

Pelimusiikin säveltäminen on näet usein hyvinkin kurinalaista ja tarkkaa hommaa. Biisien ja äänimaailmojen täytyy noudattaa pelin tunnelmaa ja tapahtumia, eikä muusikolla ole välttämättä mahdottomasti pelivaraa omien näkemystensä esilletuontiin.

Ruotsalaisen Fatshark-studion työstämässä Warhammer: End Times: Vermintidessä kuitenkin on.

Omalla rahoituksellaan, aikataulullaan ja visiollaan Warhammer-peliä työstävä Fatshark näet keksi pyytää Jesper Kydiä mukaan projektiin, ihan vitsillä vain. Eihän niin maineikas ja kiireinen säveltäjä nyt tällaiseen hommaan lähtisi mukaan.

Mutta että kävi mäihä – Kyd on näet hurja Warhammer-fani ja lupautui mukaan siltä istumalta.

Kun Fatsharkin väki sitten jonkin ajan päästä kutsui Kydin studiolle tutustumaan tarkemmin peliin ja  kokeilemaan paria demobiisiä, mies saapuikin paikalle mukanaan CD-levyllinen musiikkia. “Minä vähän innostuin”, tämä oli selittänyt.

Soundtrack ei ole mitään perinteistä Lord of the Rings -osastoa, vaan Kyd on sitä suunnitellessaan luodannut skavenien syvempää olemusta: ääniraidalla kuullaan vääristyneitä soittimia, rumpuja ja muuta erikoista.

Lisää Vermintidestä Domen kaksiosaisesta ensikosketuksesta:

Muropaketin uusimmat