Uusimmat

Metal Gear Solid 5:n tarinan lopusta pätkäistiin pois iso osa

14.09.2015 16:00 Miikka Lehtonen

Metal Gear Solid 5 on erinomainen peli, mutta sen tarina jätti hieman toivomisen varaa. Peli kun suoraan sanoen loppuu kesken. Siltä se pelatessa tuntui ja sittemmin nettiin vuotaneet tiedot ovat vahvistaneet, että meidän saamastamme Metal Gear Solidista todellakin pätkäistiin pois iso palanen.

Jo pelin julkaisun aikoihin Collector’s Edition -version ostaneet pelaajat huomasivat, että pelin bonusmateriaaleista löytyi pelin lopusta poistettu tehtävä, joka jo yksinään täytti ison aukon tarinan lopetuksessa ja sai sen toimimaan paremmin.

Nyt näyttää siltä, että se surullisenkuuluisa 51. tehtävä on vain jäävuoren huippu. PC-versiota ruopineet pelurit ovat nimittäin löytäneet pelin tiedostosta todisteita, joiden mukaan Metal Gear Solid 5:stä on poistettu kokonainen luku, eli merkittävä määrä sisältöä. Nykyisessä pelissähän on kaksi lukua, joiden pelaamiseen menee helposti yli 50 tuntia. Tiedostojen perusteella pelissä piti olla kolmaskin luku, nimeltään ”Peace”, joka olisi sisältänyt useita tehtäviä ja monia hahmoja, joita pelissä ei nyt nähty lainkaan.

Voimme vain arvailla poistojen syitä. Jo keväällä Japanista kuului tietoja, joiden mukaan pelin julkaisseella Konamilla paloi pinna pelin paisuvien aikataulujen ja budjettien kanssa, joten on ihan mahdollista, että tietyn pisteen jälkeen Kojima tiimeineen joutui julkaisemaan sen, mitä heillä oli valmiina ja kietaisemaan lopun kasaan ennenaikaisesti.

Jotain dramaattista Konamilla on tapahtunut, koska firmassa 30 vuotta työskennellyt Kojima ja entinen japanilaisjätti päättivät suhteensa dramaattisesti ja näkyvästi, johtaen tragikoomisiin tempauksiin, kuten Kojiman nimen sensuroimiseen pelin markkinointimateriaaleista ja laatikoista.

Niin hyvä peli kuin The Phantom Pain olikin, ja kyseessä todellakin on eräs vuoden parhaista peleistä, nyt voimme vain miettiä, millainen se Kojiman visioissa mahtoikaan olla.

Lähde: GamingBolt

Miikka Lehtonen

Muropaketin uusimmat