Uusimmat

Metro: Last Light kehitettiin aivan kamalissa olosuhteissa

16.05.2013 18:00 Muropaketin toimitus

Tänään Euroopassa ilmestyvä ja Domelta lämpimän vastaanoton saanut Metro: Last Light ei ole peli, joka syntyi helpolla. Ehei, kulissien taakse on jäämässä aika karmiva tarina siitä, millaista pelikehitys voi pahimmillaan olla. Jason Rubin kertoo lisää.

THQ:ta sen loppuaikoina johtanut Jason Rubin on palannut parrasvaloihin, mutta vain kääntääkseen ne osoittamaan kohti 4A Gamesia, joka sai juuri äskettäin valmiiksi Metro: Last Light -projektinsa. Pelikehitys on aika usein melko ikävää puuhaa, mutta jotenkin ne ylityöt eivät välttämättä tunnukaan niin kamalilta kun lukee, miten 4A:lla tehtiin pelejä.

”On valitettavaa, että Prof, Dean Sharpe ja muut 4A:n tyypit eivät tule saamaan sopivaa kunniaa siitä saavutuksesta, joka Metro: Last Lightin julkaisu oli. Monet tekijät yrittävät pitää tämän uskomattoman tarinan piilossa yleisöltä, mutta minä haluan paljastaa sen”, Rubin kertoo GamesIndustry.bizin julkaisemassa artikkelissaan.

4A on todellakin tehnyt ihmeitä, kun huomioidaan että pelin budjetti oli pienempi kuin monien kilpailijoiden pelkkä välianimaatiobudjetti. Tai se, että peliä varten tehtiin kokonaan uusi pelimoottori, joka pystyy seisomaan ylpeästi rinnakkain sellaisten moottorien kanssa, joita tekemässä on enemmän koodareita kuin 4A:lla on yhteensä työntekijöitä. Mutta eivät murheet siihen lopu.

”Kun 4A tarvitsi uuden kehityskitin, korkean luokan PC-rautaa tai muuta vastaavaa, jonkun kehittäjän täytyi lentää Yhdysvaltoihin ja sitten salakuljettaa rauta takaisin Ukrainaan, etteivät rajavartijat ’takavarikoisi’ sitä. Kun halusin ostaa tiimille kunnon konttorituolit (4A:n kehittäjät istuvat taitettavilla muovituoleilla), emme löytäneet yhtään paikallisia jälleenmyyjiä. Olisimme joutuneet pakkaamaan lähetyksen Puolassa ja sitten ajamaan sen Ukrainaan, samalla lahjoen matkan varrella viranomaisia. Lopulta luovutimme. Emme, koska tämä olisi triplannut kustannukset, vaan koska 4A:n toimisto on niin pieni, etteivät työntekijät mahtuisi sinne konttorituoleissa, vaan he olisivat tarvinneet suuremman työtilan.”

Tai miten olisi se ilta, jolloin pelin pääsuunnittelijan kotona häntä odotti liuta aseistettuja miehiä, jotka kertoivat, että hänellä oli se ilta aikaa etsiä uusi koti tai muuten. Tai muuten mitä? Mies ei jäänyt kysymään.

Näistä oloista siis syntyi Metro: Last Light. En enää ihmettele pelin asennetta, mutta sitä kylläkin, että noissa oloissa on pystytty tekemään yhtään mitään. Hattuni nousee 4A:n miehille ja naisille.

Mutta lue toki koko muukin juttu, sillä en toki kehdannut kopioida tänne aivan kaikkia kauheita yksityiskohtia.

Lähde: GamesIndustry.biz

Lisää aiheesta

Metro: Last Light (PC, PS3, Xbox 360)

Metro: Last Lightin FOV-korjaus ei ole ongelmaton juttu, mutta se tehdään silti

 

Muropaketin uusimmat