Uusimmat

Microsoft ei ole hylännyt Kinectiä

20.06.2015 14:00 Juho Anttila

Microsoft voidaan laskea hyvillä mielin yhdeksi juuri päättyneiden E3-messujen suurimmista voittajista. Firma löi pöytään sellaisia julkistuksia sekä teknologia- että pelipuolella, että kilpailijoilla on tekemistä haasteeseen vastaamisessa. Yksi oli kuitenkin poissa, sillä aikanaan kovalla rytinällä hehkutetusta Kinect-kamerasta oltiin ihan hipihiljaa.

Mediahiljaisuus sai epäilemään, että Microsoft on vähin äänin hautaamassa koko epäonnisen vekottimen. Jos Xbox-pomo Aaron Greenbergiä on uskominen, näin ei kuitenkaan ole. Greenbergin mukaan Microsoft tukee Kinect-kameraa yhä täysillä.

Mies jatkaa, että Microsoft etsii parhaillaan uusia tapoja hyödyntää kameraansa. Esimerkiksi Xbox Onen käyttöliittymään on tulossa runsaasti Kinectiä hyödyntäviä ominaisuuksia. Peleistä Greenberg ei sen sijaan puhunut juuri mitään. Lisäksi Greenberg korosti firman tahtovan antaa pelaajille mahdollisuuden. Jos Kinect ei kiinnosta, sitä ei ole pakko hankkia. Sanoi Greenberg mitä tahansa, on kuitenkin selvää, ettei Kinect tällä hetkellä ole lähelläkään Microsoftin Xbox One -prioriteettilistan kärkeä.

Lähde: Gamespot

Lisää aiheesta

Kinectin PC-version valmistus lopetettiin

Microsoft värvää tekijöitä salaiseen mysteeriprojektiin

Kinectin poistaminen tuplasi Xbox Onen myynnit

Muropaketin uusimmat