Uusimmat

Microsoft julkisti uusia Windows- ja Xbox 360 –pelejä ja -laitteita

24.08.2006 13:12 Jukka O. Kauppinen

Microsoft kertoi Leipzigin 2006 Games Convention –tapahtumassa uusista kehitteillä olevista Windows- ja Xbox 360 –peleistä. Kaikenlaista herkkua on tarjolla niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Esimerkiksi Xbox Live Arcadeen tulee uusia Eurooppaan suunnattuja lautapelejä. Windows Vistaa puolestaan tähdätään pc-pelaamisen uudeksi vauhdittajaksi.

Jännänä detaljina Xbox 360:stä tulee futisfanien suosikkikone. Tai ainakin näin suunnitellaan. Konamin Pro Evolution Soccer 6 ja EA:n FIFA 07 ilmestyvät Microsoftin väitteen mukaan näet vain ja ainoastaan Xbox 360:lle. Eli Xboxilla tai PS2:lla pelaavat futisfanit joutuvat kovan paikan eteen. Tosin pelitalot itse näyttävät olevan vähän eri mieltä. PES6:lle listataan julkaisualustoiksi myös PSP, pc ja PS2, FIFA 07:lle kaikki mahdollinen aina Game Boy Advancea myöten. Ketä tässä nyt uskoisi?

Xbox 360 ja Xbox Live Arcade

EA:n FIFA 07 –jalkapallopeli kulkee suositun EA 2006 FIFA World Cupin jalanjälissä. Peli sisältää uuden pelimoottorin ja online-pelimoodin.

Xbox Live Arcadessa tapahtuu. Liveen saapuu kolme uutta ja upeaa eurooppalaista lautapeliä, jotka nauttivat mahtavasta suosiosta. Settlers of Catan, Carcassone sekä Alhambra tulevat olemaan taatusti massiivisia Live-hittejä.

Windowsin uusi tuleminen

Windowsille julkaistaan jatkossa paljon Vista-ekslusiivipelejä, joiden avulla Microsoft yrittää tehdä uudesta Windows-versiosta houkuttelevamman kaikelle kansalle. Uusia Vista-julkistuksia ovat LucasArtsin LEGO Star Wars II: The Original Trilogy sekä Microsoft Game Studiosin Zoo Tycoon 2: Marine Mania.

Ensi vuonna julkaistava Windows Vista –käyttöjärjestelmä tarjoaa yhtiön mukaan ”parempia pelikokemuksia kaikille pelaajille uusien ominaisuuksiensa, kuten Games Explorerin, DirectX 10:n sekä Parental Controlin ansiosta.”

 ”Lupasimme pelaajille, että he kokisivat pelaamisen renessanssin”, sanoi Rich Wickham, Games for Windows-liiketoiminnan johtaja Microsoftilla.

”Windows on aina tarjonnut fantastisia kokemuksia pelaajille, mutta Windows Vista ja nämä uudet pelit hyödyntävät tehokkaasti kaikkia Windows Vistan kehittyneitä ominaisuuksia ja ovat vain alkusoittoa uudelle sitoutumisellemme Windows-pelaajiin.”

Lisälaitteita 360:lle

Jouluun mennessä pc:lle ja Xboxille julkaistaan uusia lisälaitteita.

– Xbox Live Vision –kamera Xbox 360 konsolille. Käyttäjät voivat käydä videokeskusteluja, lähettää kuvaviestejä, laittaa omat kasvonsa peliin ja räätälöidä pelaajatunnuksensa Live-verkossa. Kamera julkaistaan Euroopassa lokakuussa.

– Xbox Live Vision. Paketti sisältää Xbox Live Vision kameran, yhden kuukauden Xbox Live Gold -jäsenyyden, Xbox 360 –kuulokkeet sekä ilmaiset täysversiot UNO ja TotemBall -peleistä.

– Xbox Live Video Chat Gold Kit. Tämä paketti sisältää Xbox Live Vision kameran, 12 kuukauden Xbox Live Gold -jäsenyyden, Xbox 360 –kuulokkeet, 200 Microsoft pistettä sekä ilmaiset täysversiot UNO ja TotemBall -peleistä.

– Xbox 360 langaton ratti. Ratti yhdistää muodon ja toiminnallisuuden viimeisimpään teknologiaan langattomasti ja Force Feedback-tärinäefektein. Käyttäjät, jotka hankkivat ratin, saavat omakseen myös erikoisversion Project Gotham Racing 3 –pelistä..

– Xbox 360 langattomat kuulokkeet. Kuulokkeet integroituvat Xbox 360 -konsoliin ja antavat mahdollisuuden langattomiin keskusteluihin korkealla äänenlaadulla Xbox Live –palvelussa.

– Xbox 360 langaton pelivastaanotin Windowsille. Pelaajat voivat käyttää Xbox 360:n langattomia lisälaitteita Windows-tietokoneissaan kytkemällä vastaanottimen tietokoneensa USB-väylään.

– Xbox 360 etulevyt. Käyttäjät voivat kustomoida konsolinsa yhdellä kolmesta uudesta etulevystä, joissa on kuvia heidän suosikkipeleistään: Halo, Viva Piñata ja Forza Motorsport 2