Uusimmat

Microsoft lakkautti näyttävän toimintapelin vuonna 2017 – nyt kehittäjät haluavat viimeistellä tuotoksen

09.02.2022 09:25 Muropaketin toimitus

PlatinumGames haluaisi jatkaa Xboxille kehitteillä olleen ja sittemmin lakkautetun Scaleboundin tuotantoa.

Vuonna 2014 julkistettu projekti oli odotettu hirviönmetsästyspeli, jossa pelaajat olisivat päässeet taistelemaan valtavia hirviöitä vastaan lohikäärmeen kera. Myöhästynyt peli lakkautettiin kuitenkin yllättäen vuonna 2017, jolloin sekä Xbox-pomo Phil Spencer että studio itse ottivat syyt lakkautuksesta niskoilleen.

Nyt PlatinumGames paljastaa IGN Japanille antamassaan haastattelussa, että kehittäjät haluaisivat palata kehittämään Scaleboundia. Toimitusjohtaja Atsushi Inaban mukaan pelin luoja Hideki Kamiya on itse asiassa puhunut aiheesta ”jo jonkin aikaa”.

”Sekä minä ja Kamiya olemme asian suhteen tosissamme. Haluaisimme todella paljon työskennellä taas Scaleboundin parissa. Haluaisin käydä kunnon keskustelun Microsoftin kanssa”, Inaba totesi.

”Phil! Phil! Tehdään tämä yhdessä!”, Kamiya puolestaan innostui.

Muropaketin uusimmat