Uusimmat

Microsoft nöyränä – myönsi PlayStation-yksinoikeuspelien paremmuuden

Kuva: Xbox

23.11.2022 21:38 Muropaketin toimitus

Microsoftin ja Activision Blizzardin välisen mittavan yhtiökaupan ympärillä käy kova kuhina. Microsoftin ja yhtiökauppoja vastustavan Sonyn lausuntoja on julkaistu, ja niistä on selvinnyt mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Microsoft myönsi, että PlayStationilla on enemmän ja laadukkaampia yksinoikeuspelejä kuin Xboxilla. Asiasta kirjoitti Eurogamer.

Microsoft on hankkimassa Activision Blizzardin jättimäisillä yhtiökaupoilla, joiden laillisuutta tutkitaan kilpailulainsäädännön näkökulmasta. Sony vastustaa kauppoja, ja myös sen asiaa koskevia asiakirjoja julkaistiin. Sonyn asiakirjoissa annettiin ymmärtää, että PlayStation 6 tulee aikaisintaan saataville 2027.

“Sony ei ole ainoastaan johtava konsolivalmistaja, sillä se on lisäksi merkittävä pelijulkaisija. Sony on kooltaan samaa luokkaa kuin Activision, ja lähes kaksi kertaa suurempi kuin Microsoftin pelien julkaisuliiketoiminta. PlayStationilla oli viime vuonna yli 280 yksinoikeuspeliä, noin viisi kertaa enemmän kuin Xboxilla”, Microsoft kirjoitti lausunnossaan.

Microsoft yritti asiakirjalla todistaa, että yhtiökaupat eivät anna Microsoftille epäreilua kilpailuasemaa.

“Sonylla on enemmän yksinoikeuspelejä kuin Microsoftilla, ja monet niistä ovat Microsoftin pelejä laadukkaampia”, Microsoft jatkoi.

Microsoft kehui Sonyn lisäksi myös Nintendoa ja sen pelejä. Microsoftin mukaan Nintendolla on Xboxia enemmän laadukkaita aikuiseen makuun suunnattuja pelejä.

LUE MYÖS: Sony paljasti, milloin PlayStation 6 tulee aikaisintaan saataville

Muropaketin uusimmat