Uusimmat

Microsoft päivittää Zunesta kilpailijan PSP:lle?

16.06.2008 14:40 Jukka O. Kauppinen

Microsoftin vekotinosaston isojehu Robbie Bach on mietiskellyt niin Sonyn PSP-taskukonsolin kuin yhtiön oman Zune-soittimen yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Bachin puheista voi päätellä, että Zunessa on vielä ainesta moneksi – esimerkiksi pelikonsoliksi.

Zunen pelipotentiaalista ja Microsoftin mahdollisista suunnitelmista käsikonsolimarkkinoille on huhuttu jo vuosikausia, mutta yhtiö ei ole julkistanut vielä virallisesti jahtaavansa myös taskupelimarkkinoita. Tuore Zune-haastattelu kuitenkin avaa hieman näkökulmaa yhtiön aikeisiin.

Microsoft, mitä siis meinaatte?

”Zune toistaa musiikkia, videoita ja valokuvia – ja sen raudalla voidaan pyörittää myös erittäin näyttäviä pelejä. Koska siinä on kunnon ohjain, voi sillä pelata pelejä kätevämmin kuin vaikkapa iPodilla”, kertoo rautapomo Robbie Bach.

”Sonyn PSP-konsolista voidaan oppia asioita. Se on hyvä toistamaan ääntä, mutta se ei ole hyvä musiikkisoitin. Siinä on kaunis näyttö, mutta leffoja saa vain UMD-levyllä. Pelirintamalla se pärjää hyvin, mutta pelit ovat lähinnä käännöksiä PS2-peleistä. Ja kun tällaisia laitteita tehdään, niin ne eivät yksinkertaisesti voi olla hyviä kaikessa.”

”Zune julkaistiin alkuun vain musiikkisoittimena, videot tuotiin myöhemmin,  koska halusimme tehdä asiat hiljakseen ja kunnolla. Sama juttu pelien kanssa. Zunelle on teknisesti mahdollista tehdä pelejä, mutta me emme yritä lanseerata sitä pelikoneena ennen kuin olemme tehneet taustatyöt kunnolla ja olemme täysin valmiita.”

”Emme sitäpaitsi ajattele Zunea toisena PSP:nä. PSP on pelikonsoli, jolla voi myös toistaa musaa ja videoita. Meille Zune on laaja-alainen viihdelaite.”

Lue koko artikkeli:  Interview with Microsoft’s Robbie Bach, part 1, on Zune

Lue lisää eDomesta

Arvostelu: Race Driver: GRID (PS3, 360)

Forza Motorsports 3 -infoa julkisuuteen, kaksi levyä ja ennätysmäärä ladattavaa sisältöä

Jenkkimyynnit: GTA kärjessä, Wii juhlii

Joukkopako käynnissä Tecmolla – Team Ninja hajoamassa?

Kerro kamalimmasta peli- tai leffaelämyksestäsi, voita Wiin Alone in the Dark -kauhupeli pelitekijöiden nimmareilla

Mercenaries 2 -ensikosketus – suurempaa, kauniimpaa, parempaa

Viikon videojysäys: Facebreaker, World in Conflict, NHL09, Vanguard, Aerosmith…