Uusimmat

Microsoftin Activision Blizzard -yrityskauppa joutunee suurennuslasin alle

15.09.2022 23:30 Muropaketin toimitus

Microsoftin aikeet ostaa Activision-Blizzard vaatinevat kilpailuviranomaisten tarkempaa syyniä Euroopassa ja Isossa-Britanniassa.

Aiemmin tässä kuussa Ison-Britannian kilpailuviranomainen suositteli, että Activision Blizzardin yrityskaupasta aloitetaan toisen vaiheen tutkinta, jossa perehdytään tarkemmin sen mahdollisiin kilpailua rajoittaviin vaikutuksiin. Microsoftille annettiin mahdollisuus toimittaa todisteita, joiden mukaan kilpailu ei vaarantuisi, mutta ilmeisesti Microsoft ei toteuttanut pyyntöä.

Financial Timesin mukaan kauppa joutunee suurennuslasin alle myös Euroopan Unionissa, sillä kyse on isosta ja kilpailun näkökulmasta hankalasta yrityskaupasta. Muun muassa Sony on pitänyt kauppaa kilpailun vaarantavana ja pitää hyvänä asiana, että asiaan perehdytään tarkemmin. Sony pelkää Gamesindustryn mukaan, ettei esimerkiksi Call of Duty -pelejä nähtäisi enää pitkään PlayStationeilla, vaikka Microsoft onkin luvannut julkaista pelejä jatkossakin kaikille alustoille.