Uusimmat

Microsoftin Twitter-säheltäjä sai kenkää

11.04.2013 16:00 Muropaketin toimitus

Netissä on viime aikoina käyty innokasta keskustelua siitä, vaatiiko Microsoftin seuraava konsoli aktiivisen nettiyhteyden vai ei. Microsoftin edustaja sähelsi viime viikolla Twitterissä kertomalla oman mielipiteensä asiasta ja nyt miekkonen etsiikin jo uusia töitä.

Pelaajat ovat kohisseet jo viikkojen ajan kuultuaan huhuja siitä, että Microsoftin seuraava konsoli vaatisi aktiivisen nettiyhteyden. Ilman nettiä ei siis pelattaisi edes yksinpelejä ja jos yhteys katkeaa, niin katkeaa pelaaminenkin. Huhujen mukaan, siis. Toiset huhut ovat vähän eri mieltä.

Oli totuus mikä oli, Adam Orthin touhuja ei voi pitää kuin töppinä. Microsoftin luovana johtajana toiminut miekkonen innostui hyppäämään Twitteriin ja antoi sarkasmin laulaa. Orthilla oli sinänsä pointti: useat laitteistamme ovat käytännössä ”always on” ja se on niiden eduksi. Silti, puhuja oli väärä ja niin oli mediakin. Microsoft tuskin arvosti sitä, että joku jonka hommana ei ole toimia yhtiön äänitorvena hyppäsi Twitteriin ottamaan kantaa asiaan, joka koskee Durangoa, eli konsolia, jota ei virallisesti ole vielä olemassakaan.

Niinpä en yllättynytkään tippaakaan, kun Game Informer -saitti tiesi kertoa, että Adam Orth on lähtenyt Microsoftilta. Kuulemma lähtö tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta noinkohan? Pölyn laskeuduttua jatkamme sitten odottelua: paljastaako Microsoft virallisesti uuden konsolinsa nyt huhtikuussa, kuten aiemmat huhut väittivät, vai vasta toukokuun lopulla, kuten tuoreimmat tietävät kertoa? Toivottavasti aiemmin kuin myöhemmin, sillä tämä huhuilu ja kohuilu alkaa jo riittää.

Lähde: GameInformer

Lisää aiheesta

Microsoft-pomo puolustelee konsolien verkkoyhteyspakkoa

Huhupartio: uuden Xboxin nettipakko onkin täysin väärinymmärretty ja hyvä juttu

Huhupartio: Xbox 720 on jäätävän kallis ja vaatii nettiyhteyden