Uusimmat

Mighty Nr. 9 sai julkaisupäivän ja julkaisijan

29.04.2015 12:00 Muropaketin toimitus

Mega Man -pelisarjasta tutun Keiji Inafunen tuleva Mighty Nr. 9 vaikuttaa kaiken tähän saakka näytetyn perusteella olevan niin lähellä Mega Man -pelejä kuin peli vain voi olla olematta suoraan nimeltään Mega Man. Nyt hartaudella odotettu yhteisörahoitusmenestys on saanut myös julkaisupäivän.

Yhdysvalloissa Mighty Nr. 9:n pariin pääsee syyskuun 15. päivä. Muu maailma joutuu odottamaan kolme päivää pidempään, sillä Yhdysvaltojen ulkopuolella julkaisupäivä on saman kuun 18. päivä. Xbox One-, PlayStation 4-, Wii U-, PC, Mac OS X- ja Linux -versiot julkaistaan sekä digitaalisessa muodossa että hyllyversiona. PlayStation 3 – ja Xbox 360 -pelaajat saavat tyytyä pelkkään latausversioon.

Julkaisupäivän lisäksi Mighty Nr. 9 on saanut myös julkaisijan. Julkaisijana toimiva Deep Silver on tarjonnut kehittäjille julkaisupalvelun lisäksi resursseja, jotka ovat mahdollistaneet lisäsisällön tuottamisen peliin. Vaikka Deep Silver hoitaakin pelin julkaisun, Mighty Nr. 9 -nimike säilyy peliä kehittävän Comceptin hallussa.

Lähde: Videogamer

Lisää aiheesta

Uutta videokuvaa Mega Manin hengellisestä perillisestä

Neljällä miljoonalla joukkorahoitettu peli kerää lisää rahaa

Mighty No. 9 ei Mega Man -taustaansa häpeile – katso video

Muropaketin uusimmat