UUSIMMAT

Mighty Number 9 siirtyi hamaan tulevaisuuteen

05.08.2015 19:30 | Miikka Lehtonen

Pari viikkoa netissä kiertäneet huhut saivat vahvistuksen, eivätkä uutiset tällä kertaa ole hyviä. Kickstarter-menestyksen myötä kehitetty Mighty Number 9 kun on siirtynyt johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Huhut olivat sitkeitä ja uskottavia. Jo parin viikon ajan netissä on huhuttu Mighty Number 9:n siirtymisestä. Kaupat siirsivät pelin pois julkaisuajankohdastaan vuoteen 2016 ja muutenkin kuiskauksia riitti. Nyt tuli vahvistus, sillä pelin kehitystiimi on postannut Kickstarter-tukijoilleen viestin, jossa kerrotaan, että Mighty Number 9 on siirtynyt. Pelin julkaisuajankohdasta ei ole enää mitään tietoa, mutta tiimin mukaan vuoden 2016 alkuneljännes on tähtäimessä. Mitään ei kuitenkaan luvata.

Syynä ovat kuulemma online-tilaan liittyvät bugit, mihin itse kukin voi halutessaan uskoa. Itse voisin ehkä myös vähän vilkuilla sivusilmällä pelin saamaa reaktiota, sillä sen videot ovat saaneet koko ajan ristiriitaisempaa ja negatiivisempaa vastaanottoa. Monet pelaajat eivät ole olleet hirveän tyytyväisiä siihen, mihin suuntaan peli on lopulta mennyt, miltä se näyttää ja miten suuri ero lopullisen teoksen ja Kickstarteria varten tekaistujen kuvien välillä on.

Pelin kehitys ei muutenkaan ole ollut ongelmatonta, sillä alkuperäiset Kickstarter-rahat eivät edes riittäneet koko projektin viemiseksi loppuun, vaan kehitystiimi joutui hakemaan toistamiseen rahaa tukijoiltaan, jotta projekti pysyi tolpillaan. Huvittavasti uutiset lykkäyksestä tulevat vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun kehittäjät ja PR-firmat vannoivat käsi sydämellä, että lykkäyspuheet ovat vain tornihuhuja ja täysin perättömiä. Mutta oli miten oli: Mighty Number 9:ää ei nähdä tänä vuonna.

Lähde: NeoGAF